Sisäilma

Henkilö istuu kotona sohvalla.

Hyvä ja viihtyisä sisäympäristö, mukaan lukien sisäilma, on hyvinvoinnin kannalta merkittävä tekijä, joka tukee toimintakykyä ja terveyttä. Hyvän sisäilman lisäksi myös tilojen tulee olla hyvinvointia, työntekoa ja oppimista edistäviä. Vietämme suurimman osan ajastamme erilaisissa sisäympäristöissä, joten niiden laadulla on tärkeä merkitys.

Laadukas sisäympäristö on lämpötilaltaan ja ilmankosteudeltaan miellyttävä. Myös valaistus, ääniympäristö sekä rakennuksen toiminnallisuus ja ulkoasu vaikuttavat sisäympäristön viihtyvyyteen ja käyttäjien hyvinvointiin. Sisäympäristön laadun ylläpidossa on tärkeintä huolehtia rakennuksen ja sen teknisten järjestelmien, kuten ilmanvaihdon kunnosta sekä ennaltaehkäistä ja hallita sisäympäristön laatuun vaikuttavia epäpuhtauslähteitä. Ulkoilmasta sisälle kantautuvien epäpuhtauksien lähteitä ovat muun muassa liikenne, kotitalouksien puunpoltto ja teollisuus. Sisätiloissa syntyy epäpuhtauksia esimerkiksi uusista rakennus- ja sisustusmateriaaleista sekä myös ihmisen normaalin toiminnan kuten ruuanlaiton yhteydessä. Myös kosteusvaurio voi olla sisäympäristön epäpuhtauslähde.

Lue lisää: Miten voin ylläpitää sisäilman laatua?

Osa sisäympäristössä esiintyvistä epäpuhtauksista voi aiheuttaa pääosin lieviä ja ohimeneviä oireita. Oireilu on kuitenkin aina yksilöllistä ja siihen vaikuttavat sisäympäristön haittatekijöiden lisäksi myös monet muut tekijät.

Lue lisää:

Jos sisäympäristössä havaitaan esimerkiksi kosteusvauriojälkiä tai outoja hajuja, on niiden aiheuttaja tärkeä selvittää rakennusta tutkimalla, jotta voidaan tunnistaa ja korjata mahdolliset epäpuhtauslähteet tai olosuhteet, jotka voivat heikentää sisäympäristön laatua.

Lue lisää: Epäiletkö ongelmia sisäilman laadussa?