Vaikeavammaisuuden määrittely

Tämän sivun sisältö

• Vaikeavammaisuuden määrittely
• Vaikeavammaisuus muistisairauden perusteella
• Vaikeavammaisuus kipuoireiden perusteella
• Vaikeavammaisuus kognitiivisen tai psyykkisen sairauden perusteella
• Kuljetuspalvelut iäkkäälle henkilölle
• Kuljetuspalvelut lapselle ja nuorelle
• Julkisen joukkoliikenteen käyttö

Vammaispalveluasetuksen 5 §:n mukaan kuljetuspalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena henkilönä pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Arvioitavaksi tulee, voiko henkilö ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia käyttää joukkoliikennevälineitä. Henkilön vaikeavammaisuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota henkilön sairaudesta tai vammasta saatavaan lääkärintodistukseen ja sen merkitykseen kuljetuspalvelujen järjestämisessä. Lisäksi tulee arvioida henkilön toiminnallista (sosiaalista ja fyysistä) ympäristöä. Oikeus kuljetuspalveluun ei ole sidottu mihinkään tiettyyn diagnoosiin, vaan olennaista on henkilön toimintakyky suhteessa julkiseen joukkoliikenteeseen.

Vammaispalveluja koskevat hakemukset on tutkittava hakemuskohtaisesti. Asiaa ei voida ratkaista sen mukaan, onko hakija sosiaalilautakunnan yleisesti määrittelemien perusteiden mukaan vaikeavammainen. Hakijalle on lisäksi tarvittaessa varattava tilaisuus esittää lisäselvitystä vammansa tai sairautensa aiheuttamista liikkumisrajoituksista. 

Vaikeavammaisuuden määrittely

KHO 26.3.2019 T 1202 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus

A valitti hallinto-oikeuteen kunnan päätöksestä, jolla oli hylätty A:n hakemus kuljetuspalvelusta vapaa-ajan matkoihin.

Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Selvityksen mukaan A on kertonut tarvitsevansa kuljetuspalveluja pankissa ja postissa asioimiseen sekä mahdollisesti kauppakäynteihin. Hänelle on aikaisemmin myönnetty 4 yhdensuuntaista matkaa sosiaalihuoltolain nojalla. Vuonna 1930 syntyneen A:n sairauksina ovat aivoinfarktin myöhäisvaikutukset ja kävelyvaikeus, jonka syy on osittain tuntematon. Lääkärinlausunnossa liikuntakyvyn on arvioitu olevan niin huono, ettei A kykene käyttämään julkisia liikennevälineitä ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Vuonna 2016 sairastetun bakteeri-infektion jälkeen A:n kävelykyky on romahtanut, tasapaino on heikko ja lisäksi hän on kaatuillut. A käyttää liikkumisen apuvälineenä rollaattoria, jonka avulla hän liikkuu lyhyitä matkoja. Fysioterapeutin koematkasta laaditun lausunnon mukaan matka 150 metrin päässä sijaitsevalle bussipysäkille oli A:lle raskas ja hän joutui pysähtymään useasti hengästymisen vuoksi. Myös rollaattorin nostaminen bussiin oli hankalaa eikä A päässyt istumaan ennen bussin liikkeellelähtöä. Lääkärinlausunnon mukaan A ei pysty itse kelaamaan pyörätuoliaan eikä hän pysty rollaattorin kanssa kävelemään 150 metrin matkaa bussipysäkille. A:n kävelymatkan pituus on jatkuvasti pienentynyt ja tasapaino heikentynyt.

Hallinto-oikeus totesi, että yksistään lääkärintodistuksista henkilön sairauksista ilmenevä ei osoita, että henkilö on vaikeavammainen kuljetuspalveluiden suhteen. A on koekävelyllä liikkunut fysioterapeutin kanssa rollaattori apuvälineenään noin 150 metrin matkan pysäkille ja bussimatkan jälkeen takaisin kotiin. Hän on hengästynyt helposti ja pysähtynyt matkalla usein. Hän on saanut rollaattorin sisälle bussiin ja kuljettajan käyttäessä niiaustoimintoa A oli saanut rollaattorin myös ulos. Hallinto-oikeus katsoi, että A:n liikuntakyky on selvästi alentunut ja hänen liikkumistaan vaikeuttavat lähinnä hengästyminen, askelluksen lyhyys ja töpöttävyys, tasapaino-ongelmat, väsyminen ja heikotus. Edellä mainittujen sairauksien ja niistä aiheutuvien liikkumisvaikeuksien perusteella A:ta ei kuitenkaan voida pitää vaikeavammaisena kuljetuspalveluiden suhteen.

KHO pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun.

KHO 12.3.2019 T 1202 (pdf 199 kt)

KHO 25.5.2018 T 2551 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Pitkäaikaisuuden vaatimus

Kunta oli hylännyt A:n hakemuksen kuljetuspalvelusta, koska kunnan mukaan A ei ollut vammaispalveluasetuksen tarkoittama vaikeavammainen henkilö.

A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Lääkärinlausunnon mukaan A:lla li todettu tuore aivoinfarkti, jonka lisäksi diagnooseina ovat olleet aorttaläpän ahtauma ja sydämen vajaatoiminta, joiden seurauksena on ollut hengenahdistusta liikkuessa. A ei lausunnon mukaan voi käyttää julkisia liikennevälineitä ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kuitenkin fysioterapeutin tekemän EMS-testin mukaan A kykeni liikkumaan itsenäisesti ja hänellä oli mahdollisuus selviytyä itsenäisesti päivittäisistä toiminnoista.

Hallinto-oikeuden mukaan A:n liikuntakyky oli alentunut aivoinfarktin jälkeen, mutta hänen kuntoutuksensa oli valituksenalaista päätöstä tehtäessä kesken eikä pysyvästä tilanteesta ollut varmuutta. Vammaispalvelulain 2 §:n nojalla voidaan edellyttää, että henkilöllä on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia, minkä oikeuskäytännössä on arvioitu tarkoittavan noin vuoden kestänyttä rajoitetta, ellei kyse ole sairaudesta, joka on alusta lähtien luonteeltaan etenevä. Aivoinfarktissa arvioidaan tavanomaisesti ajan myötä tapahtuvan edistystä. Kun otetaan huomioon A:n sairauksista ja niiden aiheuttamista liikkumisrajoituksista saatu selvitys, A:ta ei ole pidettävä vammaispalveluasetuksen 5 §:ssä tarkoitettuna vaikeavammaisena.

Korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden päätöksen.

KHO 25.5.2018 T 2551 (pdf 128 kt)

KHO 7.6.2018 T 2743 Lyhyt ratkaisuseloste - Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Omatoiminen suoriutuminen – Vaikea toimintarajoite

A oli sairastanut aivoinfarktin, jonka seurauksena hänen vasen puolensa oli halvaantunut ja hänellä oli afasia. A ei afasian vuoksi kyennyt puhumaan. Hän liikkui pyörätuolilla ja tarvitsi aina toisen henkilön apua kodin ulkopuolella liikkuessaan. A:lle vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) nojalla myönnetty kuljetuspalvelu oli kuntayhtymän yhtymähallituksen jaoston päätöksellä lakkautettu.

Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n valituksen jaoston päätöksestä katsoen, ettei A kuljetuspalvelun ja siihen liittyvän saattajapalvelun avullakaan kykene omatoimisesti suoriutumaan tavanomaisen elämän toiminnoista eikä häntä tästä syystä tullut pitää vaikeavammaisena henkilönä.

Korkein hallinto-oikeus kumosi jaoston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palautti asian jaostolle kuljetuspalvelun järjestämiseksi vaaditun mukaisesti. Vammaispalvelulaissa ja sen nojalla annetussa asetuksessa ei ole kuljetuspalvelun saamisen edellytykseksi säädetty, että henkilön tulisi pystyä suoriutumaan omatoimisesti ilman toisen henkilön apua tavanomaiseen elämään kuuluvasta liikkumisestaan ja muista tavanomaisista elämän toiminnoistaan. Sen sijaan kunnan velvollisuutena on järjestää vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu vammaispalveluasetuksen 1 §:n 1 momentin mukaisesti siten, että se tukee vaikeavammaisen henkilön omatoimista suoriutumista. A:lla oli erityisiä vaikeuksia liikkumisessa, eikä hän voinut vammansa vuoksi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Hän oli siten vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö. A:n olosuhteista ja avun tarpeista esitetty selvitys osoitti, että hän tarvitsi vammansa vuoksi välttämättä kuljetuspalvelua saattajapalveluineen ja avustamislisineen suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

KHO 7.6.2018 T 2743 (Finlex)

KHO 6.9.2013 T 2764 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Asian selvittäminen

Henkilö on hakenut vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämistä asioimis- ja virkistysmatkoihinsa 20 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Kunta on katsonut, ettei henkilö täytä palvelun myöntämiseksi asetettuja vaikeavammaisuuden kriteereitä.

KHO totesi, että hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa selostetun lääkärinlausunnon mukaan henkilöllä on kallonsisäisen verenvuodon myöhäisvaikutuksina tasapaino-ongelmia sekä alaraajojen heikentymistä. Hänellä on lisäksi huimauksen takia kaatumistaipumusta. Liikkuminen on lääkärinlausunnon mukaan epävarmaa, mutta lausunnossa ei kuitenkaan tarkemmin selvitetä, miten henkilön sairaudet vaikuttavat hänen kykyynsä liikkua. Mahdollinen saattajapalvelun tarve ei ole este kuljetuspalvelun myöntämiselle, jos edellytykset kuljetuspalvelun myöntämiselle muutoin täyttyvät.

Asiassa saadun selvityksen perusteella henkilöä ei kuitenkaan voida pitää vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä, jolle on järjestettävä vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetut kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen. KHO on viitannut perusteluissaan laajasti vammaispalvelulain esitöihin (HE 219/1986).

KHO 6.9.2013 T 2764 (pdf 88 kt)

KHO 25.5.2012 T 1382 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Koematka – Asianosaisen selvitysvelvollisuus

Henkilöllä on lukuisten sairauksiensa takia erityisiä vaikeuksia liikkumisessa, eikä hän voi sairauksiensa takia käyttää julkisia liikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Henkilön terveydentilasta esitetty selvitys huomioon ottaen hänen kuljetuspalveluhakemustaan ei ole voitu hylätä sillä perusteella, että koematkaa ei ole suoritettu.

KHO 25.5.2012 T 1382 (pdf 102 kt)

KHO 7.7.2011 T 1978  – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Asian selvittäminen

Harkittaessa sitä, onko kuljetuspalvelua hakenut henkilö vaikeavammainen, jolle kuljetuspalvelut on myönnettävä, ei lääkärinlausuntoon otettu maininta vaikeavammaisuudesta tai kuljetuspalvelun myöntämiskriteereiden täyttymisestä yksistään osoita vammaispalveluasetuksessa tarkoitettua vaikeavammaisuutta. Harkinta tulee tehdä ottaen huomioon lääkärinlausunnoista ja muutoin henkilön liikkumisvaikeuksista sekä joukkoliikenteen käyttömahdollisuuksista saatava selvitys.

KHO 7.7.2011 T 1978 (pdf 81 kt)

KHO 3.9.2008 T 2153  – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Asian selvittäminen – Koematka 

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenee, että henkilön vaikeavammaisuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota saataviin lääkärinlausuntoihin, muihin selvityksiin esimerkiksi tehtyyn koematkaan, ja siihen onko henkilöllä tosiasiassa mahdollisuus käyttää esteetöntä julkista liikennettä sekä millä etäisyydellä käytettävät joukkoliikennepaikat sijaitsevat henkilön kodista.

Helsingin HAO 2.7.2008 no 08/743/6 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Asian selvittäminen 

Hallinto-oikeus kumosi ja palautti asian uudelleen selvitettäväksi ja totesi, että kunnan selvityksestä ei riittävän luotettavasti ilmennyt kykenikö vaikeavammainen henkilö käyttämään julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Hallinto-oikeus katsoi, että käytettävissä olevien asiakirjojen perusteella ei ollut mahdollista riittävän luotettavalla tavalla arvioida sitä, täyttikö henkilö kuljetuspalveluja haettaessa vaikeavammaisuuden kriteerit. Hallinto-oikeus kumosi ja palautti asian fysio- tai toimintaterapeutin kanssa tehtävän koematkan suorittamiseksi ja asian käsittelemiseksi uudelleen.

Viranhaltijan on selvitettävä riittävän luotettavasti henkilön kyky liikkua ja otettava päätöksenteossa kantaa näiden selvitysten perusteella onko henkilöä pidettävä vaikeavammaisena vai ei.

Uudenmaan LO 30.11.1993 T 1356/2 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Asian selvittäminen – Kunnan soveltamisohjeet

Lautakunta oli hylännyt vammaisen kuljetuspalveluhakemuksen katsoen, että sosiaalilautakunnan määrittelemien yleis­ohjeiden mukaan vaikeavammaiseksi katsotaan kuljetuspalvelujen osalta henkilö, joka on sokea, pyörätuolia käyttävä tai muuten erittäin vaikeasti liikuntavammainen.

Lääninoikeus kumosi lautakunnan päätöksen ja palautti asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi katsoen, että lautakunta ei ollut tutkinut voiko hakija sairauksistaan huolimatta käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Vaikeavammaisuus muistisairauden perusteella

KHO 19.10.2016 T 4420 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Muistisairaus – Tarve saattajapalveluun

Kunta hylkäsi A:n kuljetuspalveluhakemuksen sillä perusteella, ettei A:ta voitu pitää kuljetuspalveluun nähden vaikeavammaisena.

Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen todeten seuraavaa. Saadun selvityksen mukaan A:n vaikeudet liikkumisessa liittyvät hänen Alzheimerin taudista johtuviin muistiongelmiinsa, joiden vuoksi hän ei voi käyttää joukkoliikennevälineitä ilman saattajaa. Tarve saattajalle joukkoliikennevälineissä ei kuitenkaan yksin merkitse sitä, että A olisi vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö kuljetuspalvelun suhteen. A:lla ei ole todettu sellaista fyysiseen toimintakykyyn liittyvää vammaa tai sairautta, joka vaikeuttaisi hänen liikkumistaan siinä määrin, että hän ei voisi ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä saatettuna. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A ei muistiongelmiensa vuoksi voisi käyttää myöskään kuljetuspalvelua itsenäisesti, vaan hän tarvitsisi kuljetuspalvelun käyttöön toisen henkilön ohjausta. Hallinto-oikeus katsoo, ettei A:ta voida pitää vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä kuljetuspalvelun suhteen.

Kuljetuspalvelun tarve ratkaistaan tapauskohtaisesti, eikä A:n valituksessaan viittaama korkeimman hallinto-oikeuden päätös 28.11.2014 taltionumero 3766 tai muutkaan seikat anna aihetta arvioida asiaa toisin. A:n kuljetuspalveluhakemus on näin ollen voitu hylätä.

KHO pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun. 

KHO 19.10.2016 T 4420 (pdf 84 kt)

KHO 19.10.2016 T 4424 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Muistisairaus – Tarve saattajapalveluun

Kuntayhtymä hylkäsi A:n kuljetuspalveluhakemuksen.

A valitti hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden mukaan vaikeavammaisuuden määrittely on kokonaisarviointia, jossa kiinnitetään huomiota paitsi hakijan sairaudesta tai vammasta saatavaan selvitykseen myös arvioon hakijan toiminnallisesta (sosiaalisesta ja fyysisestä) ympäristöstä. Vaikeavammaisuus voi olla fyysisistä tai psyykkisistä syistä johtuvaa. Asiassa on selvitettävä riittävän luotettavasti henkilön kyky liikkua ja otettava selvitysten perusteella kantaa siihen, onko henkilöä pidettävä vaikeavammaisena.

Hallinto-oikeus katsoi, että asiassa ei ollut riittävästi ja ajantasaisesti arvioitu A:n toimintakykyä. Lausunnon kirjoittanut fysioterapeutti ei ollut edes tavannut A:ta. A:n kyvystä käyttää julkista liikennettä ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella A tulisi katsoa vaikeavammaiseksi suhteessa kuljetuspalveluun.

KHO kumosi kuntayhtymän ja hallinto-oikeuden päätökset ja palautti asian kuntayhtymälle. A:n terveydentilasta ja varsinkin hänen liikuntakyvystään saadun selvityksen perusteella A:n on katsottava olevan vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö. Saadun selvityksen perusteella A:n muistisairauden ei ole hänen kohdallaan katsottava olevan esteenä sille, etteikö hänellä olisi lähinnä virkistyksen vuoksi tarvetta ja myös tahtoa liikkua palveluasumisyksikön ulkopuolella. Saattaja on kuitenkin A:lle välttämätön. 

KHO 19.10.2016 T 4424 (pdf  96 kt)

KHO 28.12.2014 T 3766 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Muistisairaus – Tarve saattajapalveluun

Asiassa oli kyse siitä, oliko A vammaispalvelulain tarkoittama vaikeavammainen henkilö suhteessa kuljetuspalveluun. A:lla oli Alzheimerin tauti ja lonkkavika, mutta hän liikkui ilman apuvälineitä. Alzheimerin taudin aiheuttamien orientaatio-, hahmottamis- ja muistiongelmien takia hän ei voinut käyttää yksin julkista liikennettä. Kunta hylkäsi A:n kuljetuspalveluhakemuksen.

Hallinto-oikeus kumosi kunnan päätöksen. Hallinto-oikeuden mukaan vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu ei edellytä fyysistä vammaa. Oli riidatonta, että A ei selviytynyt julkisessa liikenteessä ilman saattajaa. Sillä, selviytyisikö hän julkisessa liikenteessä saattajan kanssa, ei ollut merkitystä asian ratkaisemisen kannalta.

Kunta valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja argumentoi, että oikeuskäytännössä oli toistuvasti todettu, että muistisairaus ei riittänyt perusteeksi saada vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua, sillä muistisairas henkilö tarvitsisi saattajaa myös kuljetuspalvelua käyttäessään.

A vastasi, että vammaispalvelulaki ei tunne ikärajoja eikä vamma- tai sairausluetteloja. Kuljetuspalveluihin kuuluu tarvittaessa saattajapalvelu, jonka tarkoitus on mahdollistaa kuljetuspalvelun käyttö. Saattajapalvelun tarve ei voi olla kuljetuspalveluhakemuksen hylkäysperuste.

KHO pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun.

KHO 28.12.2014 T 3766 (pdf 95 kt)

KHO 19.2.2013 T 611 – Kuljetuspalvelu – Muistisairaus – Vaikeavammaisuus

Terveyskeskuslääkärin lausunnon mukaan henkilöllä (synt. 1925) on vaikeat selkärangan kulumat, vaikeat lonkkien kulumat (vasemmalla proteesi), Alzheimerin tauti ja eturauhasen syöpä (leikattu ja annettu sädehoitoa). Lausunnon toiminnallista kuvausta koskevan kohdan mukaan Alzheimerin tauti ei vaikuta vielä kovin paljon henkilön toimintakykyyn. Liikkumisen kannalta suurimmat ongelmat tulevat selkärangan ja lonkan kulumista. Liikkumisongelmien vuoksi henkilö ei pysty käyttämään julkisia kulkuneuvoja edes saattajan avustuksella. Hän pystyy liikkumaan itsenäisesti taksilla, kun saa apua rollaattorin kanssa ja kuljetuksen ovelta ovelle. Henkilö ei pysty nousemaan matalalattiabussiin tai palvelulinjaan.

Hallinto-oikeus katsoi, että lääkärinlausunnosta ja muusta asiassa esitetystä selvityksestä ilmenee, ettei henkilö pysty käyttämään julkisia liikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Koska hän on vammaispalveluasetuksessa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, kaupunki on velvollinen järjestämään hänelle vammaispalvelulaissa tarkoitetut kuljetuspalvelut. KHO pysytti HaO:n päätöksen.

KHO 19.2.2013 T 611 (pdf 90 kt)

KHO 20.1.2011 T 126 – Kuljetuspalvelu – Muistisairaus – Vaikeavammaisuus – Välttämättömyys

Hallinto-oikeuden ratkaisussa todetaan, että asiakirjojen mukaan henkilöllä ei ole sellaista ruumiillista vammaa tai sairautta, joka vaikeuttaisi hänen liikkumistaan ja jonka vuoksi hän ei voisi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä. Joukkoliikenteen käyttäminen edellyttää pääsääntöisesti matkustamista puolison tai muun saattajan kanssa.

Henkilö ei voi Alzheimerin taudin takia käyttää haettua kuljetuspalvelua itsenäisesti, vaan hän tarvitsee apua sekä lähtö- että määränpäässä. Vaikka asiassa on viitattu saattajan tarpeeseen, ulkopuolisen saattajan palveluista kuljetuspalveluun liittyen ei ole kysymys.

Haetut kuljetuspalvelut eivät hakemuksen perusteeksi esitetyn selvityksen mukaan vaikuta sillä tavoin henkilön liikkumiseen, että hän välttämättä olisi tarvinnut kuljetuspalveluita suoriutuakseen lain tarkoittamalla tavalla tavanomaisista elämän toiminnoista.

Näillä perusteilla hallinto-oikeus katsoo, ettei henkilöä voida pitää vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä, jolla olisi erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja jolle olisi järjestettävä vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetut kuljetuspalvelut. Korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden päätöksen. Vertaa KHO 19.2.2013 T 611.

KHO 20.1.2011 T 126 (pdf 14 kt)

KHO 15.3.2006 T 572 – Kuljetuspalvelu – Muistisairaus – Vaikeavammaisuus

Tapauksessa henkilö sairasti Alzheimeria, jonka lisäksi muiden sairauksiensa johdosta kaatuili ja kärsi huimauksesta. Tässä tapauksessa henkilöä oli pidettävä vaikeavammaisena suhteessa kuljetuspalveluihin.

KHO 2005:36 Vuosikirjaratkaisu – Kuljetuspalvelu – Muistisairaus – Vaikeavammaisuus – Välttämättömyys

Tapauksessa oli kysymys dementoituneelle vanhukselle järjestettävistä kuljetuspalveluista. Vanhus sairasti Alzheimerin tautia ja hänellä oli lisäksi astma. Vanhus tarvitsi lääkärintodistuksen mukaan saattajan pystyäkseen käyttämään julkisia liikennevälineitä eksymisvaaran ja muistin heikentymisen vuoksi.

Vanhuksella ei ollut lääkärintodistuksen mukaan kuitenkaan sellaista ruumiillista vammaa tai sairautta, joka olisi vaikeuttanut hänen liikkumistaan ja jonka vuoksi hän ei olisi voinut käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä. Vaikka joukkoliikenteen käyttäminen edellytti tapauksessa matkustamista puolison kanssa, ei henkilö olisi voinut Alzheimerin taudin vuoksi käyttää myöskään haettuja kuljetuspalveluja ilman puolisoa / saattajaa.

Tapauksessa vanhuksella oli siis sairauden vuoksi pitkäaikainen yli vuoden haitta liikkumisessa. Taksi oli hakemuksen mukaan välttämätön hänen liikkumisessaan. KHO katsoi ratkaisussaan, että haetut kuljetuspalvelut eivät hakemuksen perusteena esitetyn selvityksen mukaan vaikuttaneet sillä tavoin henkilön liikkumiseen, että hän välttämättä tarvitsisi kuljetuspalveluita suoriutuakseen lain tarkoittamalla tavalla tavanomaisista elämän toiminnoista.

Tässä tapauksessa KHO ei pitänyt henkilöä vammaispalveluasetuksessa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä, jolla olisi ollut erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja jolle olisi järjestettävä vammaispalvelulaissa tarkoitetut kuljetuspalvelut.

KHO 2005:36 (Finlex)

Vaikeavammaisuus kipuoireiden perusteella

KHO 13.9.2012 T 2443 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Kipuoireet

Henkilöllä on todettu vaikea-asteinen kaasukuolio, jonka johdosta häntä on jouduttu leikkaamaan useita kertoja. Leikkausarpiin on kehittynyt tyriä, jotka haittaavat liikkumista ja aiheuttavat jopa puolitoista tuntia kestäviä vatsakramppeja. Lisäksi A on saanut VRE-kantajuuden ja hänellä on ulosteen pidätysongelmia. Henkilö ei pysty kävelemään pidempiä matkoja, hänellä on jatkuvia kipuja vatsan alueella ja hän ei pysty kantamaan mitään painavaa.

KHO totesi, että sairauksista esitetyn lääketieteellisen selvityksen mukaan henkilöllä on sairauksiensa takia erityisiä vaikeuksia liikkumisessa eikä hän voi sairauksiensa takia käyttää julkisia liikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Henkilöä on esitetyn selvityksen perusteella pidettävä kuljetuspalveluja järjestettäessä vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa ja vammaispalveluasetuksen 5 §:ssä tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä. KHO kumosi HaO:n ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston päätökset ja palautti asian jaostolle lakisääteisten kuljetuspalvelujen myöntämistä varten.

KHO 13.9.2012 T 2443 (pdf 102 kt)

Muita kipuoireratkaisuja, joissa henkilölle on myönnetty kuljetuspalvelut:

KHO 13.9.2012 T 2444 (pdf 94 kt)  
KHO 11.6.2013 T 1939 (pdf 92 kt)

KHO 28.3.2012 T 722 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Kipuoireet – Lääkitys

Lääkärinlausunnon mukaan henkilö ei kykene kroonisen oikean käden kivun (CRPS 2) ja lääkkeistä johtuvan huimauksen takia käyttämään julkisia liikennevälineitä. Linja-autolla liikkuminen on hankalaa, sillä A henkilö kykene ottamaan toisella kädellään mitään tukea. Voimakkaasta kolmiolääkkeestä johtuva huimaus estää linja-autossa liikkumisen. Lausunnon mukaan henkilöllä on selviä eroja liikkumisessa eri vuodenaikoina. Kysymykseen: Pystyykö hakija nousemaan matalalattiabussiin tai palvelulinjaan on lääkärintodistuksessa rastitettu kohdat "kyllä", "ei" ja myös kohta "ajoittain".

HaO totesi, että henkilön liikkumisessa on lähinnä oikean olkavarren vamman ja vamman aiheuttaman kroonisen kiputilan vuoksi huteruutta. Kipulääkitys aiheuttaa lisäksi huimausta ja tämä haittaa osaltaan liikkumista. Sairauksista ja liikkumisesta esitettyjen selvitysten mukaan A:lla on vaikeuksia liikkumisessa etenkin joutuessaan samalla kantamaan tavaroita.

Asiassa ei ole kuitenkaan osoitettu, että A:n liikkumisvaikeudet ovat vammaispalvelulain tarkoittamalla tavalla erityisiä tai sellaisia, ettei hän voi käyttää joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Näin ollen A ei ole vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen suhteen vaikeavammainen henkilö. KHO pysytti HaO:n päätöksen.

KHO 28.3.2012 T 722 (pdf 85 kt)

Samaan lopputulokseen on päädytty ratkaisussa 
KHO 9.3.2011 T 613 (pdf 24 kt)

Vaikeavammaisuus kognitiivisen tai psyykkisen sairauden perusteella

Vaikeavammaisuus voi olla fyysisistä, kognitiivisista tai psyykkisistä syistä johtuvaa. Vaikeavammaisuus­edellytys voi täyttyä siitä syystä, että henkilö ei kognitiivisen tai psyykkisen sairautensa vuoksi voi käyttää joukkoliikennevälineitä.

KHO 23.6.2020 H 163 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Psyykkinen vamma tai sairaus

Kuntayhtymä oli hylännyt kuljetuspalveluhakemuksen, koska A:ta ei voitu pitää vaikeavammaisena henkilönä kuljetuspalvelun suhteen. A on toimintakykynsä puolesta kykenevä käyttämään julkisia joukkoliikennevälineitä yhdessä saattajan kanssa, jonka A hakemuksensa mukaan tarvitsee aina liikkuessaan kodin ulkopuolella. Julkisen liikenteen vaikea saatavuus ei ole peruste vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen järjestämiseksi.

Hallinto-oikeus kumosi kuntayhtymän päätöksen ja palautti asian uudelleen käsiteltäväksi. Selvityksen mukaan A on 20-vuotias nainen, jolla on diagnosoitu alaraajapainotteinen CP-vamma ja keskivaikea kehitysvammaisuus. Liikkumisen apuvälineenä A:lla on käytössään kolmirataspyörä sekä talvella potkukelkka. A kykenee kävelemään kesällä noin 700 metriä ja talvella 500 metriä. Joukkoliikenteen käyttäminen ei onnistu, koska A ei hahmota oikeaa pysäkkiä eikä autoa. 

Hallinto-oikeus totesi, että harkittaessa sitä, onko henkilö vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, ratkaisua ei voida tehdä pelkästään henkilön fyysisten ominaisuuksien perusteella. Erityiset liikkumisvaikeudet saattavat johtua myös henkilön psyykkisistä vaikeuksista ja myös psyykkinen vamma tai sairaus voi olla sellainen, että henkilö ei voi käyttää joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Kuljetuspalvelun saamisen edellytykseksi ei ole säädetty, että henkilön tulisi pystyä suoriutumaan omatoimisesti ilman toisen henkilön apua tavanomaiseen elämään kuuluvasta liikkumisesta ja muista tavanomaisista elämän toiminnoistaan. Asiassa saadun selvityksen perusteella A:lla on vammansa vuoksi vaikeuksia liikkumisessa ja hän ei kehitystasonsa vuoksi pysty hahmottamaan julkisen liikenteen toimintaperiaatteita. A ei siten vammansa vuoksi pysty käyttämään julkista liikennettä. Hallinto-oikeus katsoi, että A:ta on pidettävä vaikeavammaisena kuljetuspalvelun suhteen. 

KHO hylkäsi kuntayhtymän valituksen ja pysytti hallinto-oikeuden ratkaisun.

KHO 23.6.2020 H 163 (pdf 439 kt)

KHO 10.12.2018 T 5787 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Kognitiivinen vamma tai sairaus

Kunta lakkautti A:n kuljetuspalvelun, koska A:ta ei ollut kunnan mukaan pidettävä vammaispalvelulain tarkoittamana vaikeavammaisena henkilönä.

A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka kumosi kunnan päätöksen kuljetuspalvelun lakkauttamisesta ja totesi, että palvelun on jatkuttava aiemmin myönnetyn mukaisesti. Asiassa saadun selvityksen mukaan 1998 syntyneellä A:lla on diagnosoitu keskivaikea älyllinen kehitysvamma. A tarvitsee arjessa paljon ohjausta, hän eksyy helposti tutummassakin ympäristössä eikä kykene yksin käyttämään julkisia kulkuneuvoja. Hallinto-oikeuden mukaan kuljetuspalvelu ei edellytä fyysistä vammaa ja ottaen huomioon A:n toimintakyvystä esitetty, häntä on pidettävä vaikeavammaisena henkilönä suhteessa kuljetuspalveluihin. A ei kykene käyttämään julkista joukkoliikennettä ilman saattajaa. Sillä seikalla, pystyykö hän käyttämään julkista liikennettä saattajan kanssa, ei ole asiassa merkitystä. Näin ollen kuljetuspalvelua ei olisi tullut lakkauttaa.

Kunta valitti ratkaisusta KHO:een. KHO katsoi, että vaikka A on kehitysvammainen henkilö, hänellä ei kuitenkaan ole sellaista ruumiillista vammaa tai sairautta, joka vaikeuttaisi hänen liikkumistaan siten, että hän ei voisi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ohjatusti ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Saadun selvityksen mukaan A on tarvinnut aina apua ja ohjausta liikkuessaan kodin ulkopuolella, joten kuljetuspalvelun ei voida katsoa vaikuttaneen sillä tavoin hänen liikkumiseensa, että hän välttämättä tarvitsisi kuljetuspalveluita suoriutuakseen vammaispalvelulain tarkoittamalla tavalla tavanomaisista elämän toiminnoista. Näin ollen KHO arvioi, että A:ta ei voida pitää vaikeavammaisena henkilönä suhteessa kuljetuspalveluihin. Hänelle ei myöskään katsottu syntyneen luottamuksensuojaa sillä perusteella, että hänelle oli aiemmin myönnetty vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu. KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi kunnan päätöksen voimaan.

KHO 10.12.2018 T 5787 (pdf 85 kt)

KHO 10.12.2018 T 5785 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Kognitiivinen vamma tai sairaus

Kunta hylkäsi A:n hakemuksen kuljetuspalveluista, mutta oli sittemmin myöntänyt harkinnanvaraisesti 8 kuljetuspalvelumatkaa kuukauden määräajaksi A:n harrastusta varten.

A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen ja vaati, että matkoja myönnetään 18 kuukautta kohden toistaiseksi voimassa olevana. Selvityksen mukaan A:lla on Downin oireyhtymä. Hänellä on todettu neuropsykologisissa tutkimuksissa keskivaikea älyllinen kehitysvammaisuus, joka tarkoittaa käytännössä lukutaidottomuutta sekä numeroiden huonoa ymmärtämistä. Hänen kehitystasokseen on arvioitu noin 5--6-vuotiaan taso. Lausunnon mukaan julkisten kulkuneuvojen itsenäinen käyttö ei onnistu. A kykenee kuitenkin pyöräilemään usean kilometrin matkan päästäkseen harrastuksiin. A:n kanssa on aloitettu julkisten kulkuvälineiden käytön harjoittelu, jonka on todettu edenneen hyvin.

Hallinto-oikeuden mukaan vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Edellytyksenä on lisäksi, että palvelu on välttämätön, jotta henkilö suoriutuu tavanomaisista elämän toiminnoista. Vaikeavammaisuus voi olla paitsi fyysisistä myös psyykkisistä syistä johtuvaa.

Vaikka A pystyy älyllisen kehitysvammaisuutensa vuoksi käyttämään julkisia liikennevälineitä vain tuettuna tai saattajan turvin, hänen terveydentilastaan, liikkumisestaan ja itsenäisestä toimintakyvystään esitetyn selvityksen perusteella ei voida arvioida, että hänellä olisi kohtuuttoman suuria vaikeuksia käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä. Hänen liikkumisvaikeutensa eivät ole luonteeltaan sellaisia, että häntä voitaisiin pitää vaikeavammaisena kuljetuspalveluiden suhteen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

KHO pysytti hallinto-oikeuden päätöksen.

KHO 10.12.2018 T 5785 (pdf 78 kt)

Vammaispalvelujen käsikirjan lakiryhmän kommentti päätöksiin KHO 10.12.2018 T 5785 ja T 5787:

Vammaispalvelujen käsikirjan lakiryhmä toteaa, että vammaispalvelulain soveltamisen edellytyksenä ei ole tietty diagnoosi, vamma tai sairaus. Kuljetuspalvelun saamisen edellytyksenä on, että henkilöllä on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa eikä hän vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Laki ei edellytä liikuntavammaa, vaan liikkumisen vaikeudet voivat johtua fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta tai ymmärtämisen alueella olevasta toimintarajoitteesta. 

Jos vaikeavammaisen henkilön kuljetuspalveluja toteutetaan saattajan avulla, on hyvä ottaa huomioon, että saattaja on käytettävissä ja että saattajan käyttö tosiasiallisesti mahdollistaa liikkumisen julkisen liikenteen tai kuljetuspalvelun avulla.  Ks. alla toisensuuntainen päätös KHO 26.4.2013 T 1494

KHO 29.8.2014 T 2556 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Psyykkinen vamma tai sairaus

A oli hakenut vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua. A:lla oli asiassa saadun selvityksen mukaan todettu epävakaa persoonallisuus, alkoholin aiheuttama riippuvuusoireyhtymä, rauhoittavien ja unilääkkeiden haitallinen käyttö ja lukinkalvonalaisen verenvuodon myöhäisvaikutukset. Kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta oli evännyt hakemuksen, sillä sen näkemyksen mukaan A:ta ei voitu pitää sellaisena vammaispalvelulain ja -asetuksen tarkoittamana henkilönä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka vammansa tai sairautensa takia ei voi käyttää julkista joukkoliikennettä ilman kohtuuttomia hankaluuksia.

Hallinto-oikeus hylkäsi A:n asiassa tekemän valituksen. Sen mukaan harkittaessa sitä, onko henkilö vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentin tarkoittama kuljetuspalveluun oikeutettu henkilö, ei ratkaisua voida tehdä pelkästään henkilön fyysisien ominaisuuksien perusteella. Erityiset liikkumisvaikeudet saattavat johtua myös psyykkisistä vaikeuksista ja myös psyykkinen sairaus tai vamma tai näkövamma voi olla sellainen, että henkilö ei sen aiheuttaman haitan vuoksi voi käyttää julkista joukkoliikennettä ilman kohtuuttomia vaikeuksia. 

A:n tilanteesta saadun selvityksen nojalla hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että A ei ollut vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentin tarkoittama henkilö. Hakemus oli voitu hylätä. Korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden päätöksen.

KHO 29.8.2014 T 2556 (pdf 90 kt)

KHO 26.4.2013 T 1494 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Psyykkinen vamma tai sairaus

Henkilöllä oli diagnosoitu CP-vamma, autismi, epilepsia ja kilpirauhasen vajaatoiminta. CP-vammaan liittyy vaikea selkärangan asentovirhe ja autismiin voimakas itsensä vahingoittaminen. Henkilö oli lisäksi sokea ja hän oli syvästi älyllisesti kehitysvammainen, mihin liittyy psykoositasoinen erittäin vaativa käytöshäiriö. Henkilö tarvitsee kaikissa toimissaan vierestä tapahtuvan ohjauksen. 

Henkilö kävelee ohjattuna lyhyitä matkoja ja pystyy sisätiloissa liikkumaan tutussa ympäristössä lähinnä paikallaan pyörien. Hän on mukana omilla vaateostoksillaan ja asiointimatkoillaan, koska autossa matkustaminen ja uudet äänet ovat harvoja hänelle mielihyvää tuottavia asioita. Lausunnon mukaan henkilö tarvitsee kuljetuspalvelua saattajapalveluineen voidakseen edes minimaalisesti osallistua itseään koskeviin arjen toimintoihin.

HaO totesi, että harkittaessa sitä, onko henkilö vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, ei ratkaisua voida tehdä pelkästään henkilön fyysisten ominaisuuksien perusteella. Erityiset liikkumisvaikeudet saattavat johtua myös henkilön psyykkisistä vaikeuksista ja myös psyykkinen sairaus tai vamma voi olla sellainen, että henkilö ei voi käyttää joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Ottaen huomioon edellä mainitun A:n terveydentilasta, liikkumisvaikeuksista ja itsenäisestä toimintakyvystä saatavan selvityksen hallinto-oikeus katsoo, että hän on vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, joka tarvitsee vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettuja kuljetuspalveluja niihin liittyvine saattajapalveluineen suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Sosiaalijaosto ei siten ole mainitsemillaan perusteilla voinut hylätä hakemusta. KHO pysytti HaO:n päätöksen.

KHO 26.4.2013 T 1494 (pdf 83 kt)

Hämeenlinnan HAO 12.3.2007 nro 07/0182/3 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Psyykkinen vamma tai sairaus

Hallinto-oikeus katsoi, että psyykkisestä sairaudesta kärsivä henkilö voi olla kuljetuspalvelujen järjestämisvelvollisuuden suhteen vammaispalvelulaissa ja asetuksessa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö sen estämättä, että hänellä ei ole liikkumista vaikeuttavaa fyysistä vammaa tai sairautta. Tapauksessa henkilöllä oli psyykkinen sairaus joka aiheutti pelkotiloja, vainoamisharhaluuloja ja paniikkikohtauksia.

KHO 1998 T 2524 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Psyykkinen vamma tai sairaus

Korkein hallinto-oikeus piti mielenterveysongelmaista henkilöä, jolla oli lisäksi ylipainoa, vaikeavammaisena suhteessa kuljetuspalveluihin.

Kuljetuspalvelut iäkkäälle henkilölle

Kuljetuspalvelujen saamiselle ei ole asetettu ylä- eikä alaikärajaa, vaan perusteena on henkilön vammasta tai sairaudesta aiheutuva välttämätön tarve saada kuljetuspalveluja. Vammaispalvelulaissa tarkoitettuja kuljetuspalveluja myönnettäessä ei ole merkitystä sillä, johtuuko palvelun tarve pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista vai ei. Tilanne on tältä osin toinen kuin harkittaessa henkilökohtaisen avun myöntämistä. 
Kts. vaikeavammaisuuden määrittely henkilökohtaisen avun kohdalla

KHO 17.10.2019 T 4909 – Kuljetuspalvelu - Ikääntyminen

Tapauksessa kuntayhtymä hylkäsi vuonna 1924 syntyneen henkilön vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalveluhakemuksen. KHO totesi perusteluissaan, että henkilön liikkumista vaikeuttivat ainakin tasapainohäiriöt, huimausoireet, sydämen toiminnassa esiintyvät ongelmat sekä valtimonkovettumistaudista johtuva jalkojen voimakas turvotus ja vaikeasti parantuva jalkaterän haavauma, jonka vuoksi hän ei ole voinut käyttää minkäänlaisia ulkojalkineita. Ottaen lisäksi huomioon, että henkilö pystyi liikkumaan hänen vammoistaan tai sairauksistaan johtuvan toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi vain lyhyitä matkoja kävellen rollaattorin avulla, KHO arvioi, että henkilöä on pidettävä vaikeavammaisena kuljetuspalveluiden suhteen.

KHO 17.10.2019 T 4909 (pdf 69 kt)

KHO 19.2.2013 T 610 – Kuljetuspalvelu – Ikääntyminen

Vuonna 1918 syntynyt henkilö asuu yksin hissillisen talon toisessa kerroksessa. Talon hissitasanteelle on 15 porrasta. Henkilö on aiemmin kulkenut omalla autolla, mutta hänellä ei ole enää ajokorttia. Hänellä on todettu verenpainetauti ja sydänverisuonten ahtaumatauti. Hänellä on ollut eneneviä tasapainovaikeuksia vuodesta 2002 alkaen. Lääkärin arvion mukaan kyse on tasapainojärjestelmän degeneraatiosta.

Sekä muutoksenhakujaosto että hallinto-oikeus ovat katsoneet, että henkilö ei pysty ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia käyttämään julkisia joukkoliikennevälineitä. Koska liikkumisvaikeuksien on katsottu johtuvan sellaisista toiminnan vajauksista ja sairauksista, jotka kuuluvat normaaliin ikääntymiseen, henkilön ei ole katsottu olevan oikeutettu vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuspalveluihin.

KHO totesi perusteluissaan, että oikeuskäytännössä (esimerkiksi KHO 2012:60) on katsottu, ettei vammaispalvelulaissa tarkoitettuja kuljetuspalveluja myönnettäessä ole merkitystä sillä, johtuuko palvelun tarve pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista vai ei. Tilanne on tältä osin toinen kuin harkittaessa henkilökohtaisen avun myöntämistä.
KHO 2012:60 (Finlex)

Kuljetuspalvelujen saamiselle ei ole asetettu ylä- eikä alaikärajaa, vaan perusteena on henkilön vammasta tai sairaudesta aiheutuva välttämätön tarve saada kuljetuspalveluja. Kuten jaoston ja hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenee, asia on riidaton sen suhteen, että henkilö täyttää tämän edellytyksen. Koska jaostolla ja hallinto-oikeudella on ollut eri käsitys A:n oikeudesta saada kuljetuspalveluja, KHO katsoi, että, niiden päätökset on kumottava ja asia palautettava muutoksenhakujaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

KHO 19.2.2013 T 610 (pdf 85 kt)

KHO 2012:60 Vuosikirjaratkaisu – Kuljetuspalvelu – Ikääntyminen

Tapauksessa vuonna 1926 syntynyt henkilö haki vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua asioimis- ja virkistysmatkoihinsa. Kunnan perusturvalautakunnan mukaan pääsääntöisesti ikääntymiseen liittyvät toiminta- ja liikkumiskyvyn alenemat eivät oikeuta kuljetuspalvelujen saamiseen ja että useat henkilön sairauksista liittyvät ikääntymiseen.

Lisäksi perusturvalautakunta on todennut, että henkilö saa sosiaalihuoltolain nojalla kuljetuspalveluja kahdeksan yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa ja hänellä on mahdollisuus myös asioimistaksin käyttöön.

KHO:n katsoi ratkaisussaan, että asiassa saadun ja hallinto-oikeuden päätöksessä selostetun selvityksen perusteella henkilöä oli pidettävä sellaisena vammaispalveluasetuksen 5 §:ssä tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä, jolle kunnan on järjestettävä vammaispalvelulain perusteella kuljetuspalvelut.

KHO totesi ratkaisun perusteluissa, että kuljetuspalvelujen saamiselle ei ole asetettu ylä- eikä alaikärajaa, vaan ainoana perusteena on henkilön vammasta tai sairaudesta aiheutuva tarve saada kuljetuspalveluja. KHO lausui ratkaisussaan vielä, että vaikeavammaiselle vammaispalvelulain nojalla järjestettävissä kuljetuspalveluissa on kysymys vaikeavammaiselle kuuluvasta subjektiivisesta oikeudesta, jota ei voida poistaa myöntämällä palveluja sosiaalihuoltolain nojalla.

KHO 2012:60 (Finlex)

KHO 2012:59 Vuosikirjaratkaisu – Kuljetuspalvelu – Ikääntyminen

Tapauksessa vuonna 1927 syntynyt henkilö haki vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua asioimis- ja virkistysmatkoihinsa. Kunta ei myöntänyt palvelua, koska perusturvalautakunnan mukaan pelkkä ikääntymisestä aiheutuva raihnaisuus ja iän tuomat esteet liikkumiselle eivät sinänsä täytä kuljetuspalvelun saamisen edellytyksiä.

Asiassa oli esitetty selvitystä henkilön sairauksista, joita ovat nivelrikko, verenpainetauti, sydämen krooninen rytmihäiriö, eteisvärinä sekä aikuistyypin diabetes. Henkilön liikkumiskyvystä oli esitetty, että käveleminen vaatii erityisvalmisteisen tukikengän käyttöä ja että hän käyttää ulkona liikkuessaan rollaattoria ja sisällä keppiä. Henkilö kykeni kävelemään 10–20 metriä kerrallaan pysähtymättä. Nivelrikon ja rollaattorin käytön vuoksi nouseminen linja-autoon oli työlästä.

KHO totesi ratkaisun perusteluissa, että kuljetuspalvelujen saamiselle ei ole asetettu ylä- eikä alaikärajaa, vaan ainoana perusteena on henkilön vammasta tai sairaudesta aiheutuva tarve saada kuljetuspalveluja. KHO katsoi kuitenkin, että kyseisessä tapauksessa henkilön sairauksien ja niistä johtuvien liikkumisvaikeuksien perusteella henkilöä ei voida pitää sellaisena vammaispalvelulain 8 §:ssä ja vammaispalveluasetuksen 5 §:ssä tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä, jolle kunta on velvollinen järjestämään kuljetuspalvelut.

KHO 2012:59 (Finlex)

Katso myös ratkaisut
KHO 6.3.2014 T700 (pdf 80 kt)
KHO 26.9.2013 T 3069 (pdf 83 kt)
KHO 26.9.2013 T 3068 (pdf 89 kt) 
KHO 25.9.2013 T 3057 (pdf 80 kt)

KHO 31.12.2003 T 3401 – Kuljetuspalvelu – Ikääntyminen – Yhdenvertaisuus – Työmatkat 

Korkein hallinto-oikeus viittasi perustuslain 6 §:n 2 momenttiin jonka mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa eri asemaan mm. iän perusteella. Vammaispalvelulaissa tai vastaavassa asetuksessa ei ole säännöstä, jonka mukaan vanhuuseläkkeelle siirtyminen estäisi kuljetuspalvelujen myöntämisen työmatkoihin. Henkilön kuljetuspalveluhakemusta ei korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan voitu hylätä sillä perusteella, että vanhuuseläkettä saavalle ei myönnetä kuljetuspalveluja työmatkoihin.

KHO 12.8.1998 T 134 – Kuljetuspalvelu – Ikääntyminen – Yhdenvertaisuus

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei vaikeavammaisen ikä (henkilö oli syntynyt 1902) ja hänen saamansa kotipalvelut olleet kuljetuspalvelujen saamisen esteenä. Kunta ei voi perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännös huomioon ottaen määritellä kuljetuspalvelukriteereitään sillä tavoin syrjivästi, että se estäisi edes yleisesti vanhusväestöön kuuluvilta kuntalaisilta kuljetuspalvelujen saamisen.

Kuljetuspalvelut lapselle ja nuorelle

Kuljetuspalvelujen saamiselle ei ole asetettu ylä- eikä alaikärajaa, vaan perusteena on henkilön vammasta tai sairaudesta aiheutuva välttämätön tarve saada kuljetuspalveluja

Lapsen kohdalla merkitystä ei ole sillä, pystyykö lapsi itse määrittelemään palvelujensa tarpeen. Oleellista on tarkastella lapsen vammasta tai sairaudesta aiheutuvaa haittaa ja arvioida aiheutuuko tästä vammasta ja haitasta kohtuuttoman suuria vaikeuksia käyttää joukkoliikennevälinettä.

Arvioitaessa lapsen oikeutta kuljetuspalveluihin lähtökohta on sama kuin muidenkin vammaisten henkilöiden kohdalla. Olennaista on vammasta tai sairaudesta johtuvat liikkumisvaikeudet, joiden vuoksi henkilö ei voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kuljetuspalveluiden tarkoituksena on auttaa vammaista lasta suoriutumaan tavanomaisista elämän toiminnoista samanikäisiin lapsiin verrattavalla tavalla. Nuoren tapauksessa tämä voi tarkoittaa, että asiassa on huomioitava myös ikään liittyvä tarve itsenäistymiseen ja itsenäiseen liikkumiseen ilman vanhempia (ks. alempana KHO 9.2.2012 T 225).

Toisaalta lasta ei ole välttämättä pidetty vaikeavammaisena suhteessa kuljetuspalveluihin esimerkiksi silloin, kun samanikäisten lasten ei ole arvioitu kykenevän tavanomaisestikaan kulkemaan yksin sen pituisia matkoja, joita varten kuljetuspalveluja oli haettu eikä asiassa käynyt ilmi, että lasta ei voitaisi hänen vammansa tai apuvälineidensä vuoksi kuljettaa julkisissa liikennevälineissä (ks. alempana KHO 17.10.2002 T 2577). Vaikeavammaisuuden määritelmän on kuitenkin katsottu täyttyvän tilanteessa, jossa lapsen vamman ja hänen tarvitsemiensa apuvälineiden vuoksi häntä ei voitu kuljettaa julkisissa joukkoliikennevälineissä ilman kohtuuttomia vaikeuksia (ks. alempana KHO 3.9.1999 T 2307).

KHO:2019:147 Vuosikirjaratkaisu - Kuljetuspalvelut – Vaikeavammaisuus – Lapsi –  Tarve itsenäistymiseen – Tukihenkilö

Vuonna 2004 syntynyt A oli sairastanut vuonna 2010 aivoinfarktin pääosin pikkuaivojen alueella. Tämän seurauksena A:lla oli lievää ataksiaa, tasapainovaikeutta ja vasemman kehonpuoliskon hallinnan heikkoutta sekä oikealla alaneljänneksen näkökenttäpuutos. Lisäksi A:lla oli päässään pehmeä luuton kohta, joka ei kestä iskuja.

X:n kaupungin viranhaltija oli hylännyt A:n hakemuksen saada kuljetuspalveluja harrastustoimintaan ja vapaa-ajan viettoa varten. Päätöksen mukaan A:n ei katsottu olevan vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetussa laissa (vammaispalvelulaki) tarkoitettu vaikeavammainen henkilö. X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto hylkäsi A:n oikaisuvaatimuksen ja hallinto-oikeus A:n valituksen.

Korkein hallinto-oikeus kumosi A:n valituksesta X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palautti asian jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja järjestettäessä vaikeavammainen lapsi oli erityisen tuen tarpeessa nuoren ikänsä ja vaikeavammaisuutensa vuoksi. A:n terveydentilasta ja liikkumisesta saatu selvitys huomioon ottaen A:ta oli pidettävä vaikeavammaisena henkilönä, joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voinut käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia ja joka tarvitsi välttämättä kuljetuspalveluja vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoistaan. Arvioitaessa kuljetuspalvelujen tarvetta lääketieteellisen selvityksen lisäksi otettiin huomioon A:n ikään liittyvä tarve itsenäistymiseen ja itsenäiseen liikkumiseen ilman vanhempia. A:lle sosiaalihuoltolain nojalla myönnetyllä tukihenkilötoiminnalla ei myöskään voitu korvata vammaispalvelulaissa tarkoitettuja kuljetuspalveluja.

KHO:2019:147 (Finlex)

KHO 9.5.2012 T 1191 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Lapsi – Lapsen etu – Tarve itsenäistymiseen 

Lastenneurologian erikoislääkärin lääkärinlausunnon mukaan 13-vuotiaalla henkilöllä on Downin oireyhtymään liittyen kokonaiskehitys ikään nähden selkeästi viiveistä vastaten kehitysvammaisen lapsen tasoa (nk. erittäin heikko taso). Arvioitaessa sitä, tarvitseeko hän välttämättä kuljetuspalveluja suoriutuakseen muihin samanikäisiin lapsiin verrattavalla tavalla tavanomaisen elämän toiminnoista, on lääketieteellisen selvityksen lisäksi otettava huomioon myös muut olosuhteet, kuten henkilön ikään liittyvä tarve itsenäistymiseen ja itsenäiseen liikkumiseen ilman vanhempia.

Asiakirjoista ilmenee, että harrastukset ja kaverisuhteet ovat henkilölle tärkeitä. Hän harrastaa ratsastusta ja pianonsoittoa musiikkiterapeutin luona. Lauantaisin hänellä on erityislasten liikuntaryhmä. Muun muassa näihin koulupäivien jälkeen alkaviin harrastuksiin osallistuminen sekä kyseisen henkilön ikäisen lapsen tavanomaisten kaverivierailujen toteutuminen edellyttää vammaispalvelulaissa tarkoitettujen kuljetuspalvelujen järjestämistä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että henkilöllä on edellä mainitut seikat huomioon ottaen erityisiä vaikeuksia liikkumisessa, eikä hän vammansa ja sairautensa johdosta voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Henkilöä on pidettävä kuljetuspalveluja järjestettäessä vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa ja vammaispalveluasetuksen 5 §:ssä tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä.

KHO 9.5.2012 T 1191 (pdf 94 kt)

KHO 9.2.2012 T 225 – Kuljetuspalvelu – Lapsi

Korkein hallinto-oikeus totesi, että arvioitaessa sitä, tarvitseeko 11-vuotias lapsi välttämättä haettuja kuljetuspalveluja suoriutuakseen muihin samanikäisiin lapsiin verrattavalla tavalla tavanomaisen elämän
toiminnoista, on lääketieteellisen selvityksen lisäksi otettava huomioon myös muut olosuhteet, kuten henkilön ikään liittyvä tarve itsenäistymiseen ja itsenäiseen liikkumiseen ilman vanhempia.

Asiakirjoista ilmenee, että henkilölle ovat harrastukset ja kaverisuhteet tärkeitä. Hän harrastaa erityisryhmille suunnattua ratsastusta ja tanssia. Harrastuspaikat ovat lähietäisyydellä henkilön kodista. Muun muassa näihin koulupäivien jälkeen alkaviin harrastuksiin osallistuminen sekä kyseessä olevan ikäisen lapsen tavanomaisten kaverivierailujen toteutuminen edellyttää vammaispalvelulaissa tarkoitettujen kuljetuspalvelujen järjestämistä.

Henkilöllä on edellä mainitut seikat huomioon ottaen erityisiä vaikeuksia liikkumisessa eikä hän vammansa ja sairautensa johdosta voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että henkilöllä oli oikeus vammaispalvelulain mukaiseen kuljetuspalveluun.

KHO 9.2.2012 T 225 (pdf 93 kt)

KHO 17.10.2002 T 2577 – Kuljetuspalvelu – Lapsi

Tapauksessa oli kysymys noin kolmivuotisesta vaikeavammaisesta lapsesta, jolla oli näkö- ja kuulovamman vuoksi motoriikka- ja tasapainohäiriöitä. Hallinto-oikeus katsoi, ettei lapsi ikänsä puolesta olisi pystynyt terveenäkään kulkemaan yksin 6-7 kilometrin päässä asunnosta sijainneeseen päivähoitopaikkaan.

Lisäksi ei käynyt ilmi, että lasta ei voitaisi hänen vammansa aiheuttamien motoriikka- ja tasapainohäiriöiden vuoksi kuljettaa julkisissa liikennevälineissä tai että hän tarvitsisi sellaisia apuvälineitä, joita ei voitaisi kuljettaa joukkoliikennevälineissä. Niinpä lapsen kuljettamista julkisilla joukkoliikennevälineillä oli pidettävä mahdollisena ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Hallinto-oikeus totesi myös, ettei perheen vaikeuksilla järjestää lapsensa kuljetus ollut merkitystä vammaispalvelulain mukaisen kuljetustarpeen arvioinnissa. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi hallinto-oikeuden päätöksestä tehdyn valituksen.

KHO 3.9.1999 T 2307 – Kuljetuspalvelu – Lapsi

Syvästi kehitysvammaiselle alle kouluikäiselle lapselle haettiin kuljetuspalveluja. Tapauksessa lapsi tarvitsi apuvälineinä mm. rattaita, pyörätuolia ja seisomatelinettä.

KHO katsoi, että lapsen sairaudesta johtuen hän oli täysin toisen hoidosta riippuvainen. Hänen kuljettamisensa julkisissa joukkoliikennevälineissä oli kohtuuttoman vaikeaa hänen sairauksiensa ja tarvittavien apuvälineiden johdosta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että lasta oli pidettävä vammaispalveluasetuksen 5 §:n tarkoittamana henkilönä, jolla oli erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voinut käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Kuljetuspalveluhakemusta ei voitu hylätä lapsen iän tai sen perusteella, ettei lapsi pystynyt määrittelemään palvelujensa tarvetta. Asiassa ei myöskään ollut merkitystä sillä, että perheessä oli auto, johon oli saatu autoveronpalautusta. 

Julkisen joukkoliikenteen käyttö

Vaikeavammaisuus suhteessa kuljetuspalveluihin edellyttää vammaispalveluasetuksen 5 §:n mukaisesti, että henkilöllä on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja hän ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.  Vaikka vaikeavammaisuuden arvioinnissa korostuu usein juuri henkilön toimintakyky suhteessa julkiseen joukkoliikenteeseen, joissakin ratkaisuissa on otettu kantaa myös muihin joukkoliikenteen käyttöön liittyviin kysymyksiin. Korkein hallinto-oikeus on esimerkiksi vuosikirjaratkaisussaan 2018:119 (ks. alempana) arvioinut sitä, voidaanko kunnan järjestämää palveluliikennettä pitää vammaispalveluasetuksessa tarkoitettuna julkisena joukkoliikennevälineenä. 

Lisäksi oikeuskäytännössä on katsottu, ettei kunta ole voinut rajoittaa vaikeavammaisen henkilön subjektiivista oikeutta kuljetuspalveluihin sillä perusteella, että vaikeavammainen henkilö on ilmoittanut joskus käyttävänsä julkista joukkoliikennettä (ks. alempana ratkaisu KHO 26.4.2006 T 980). Toisaalta ratkaisukäytännössä on myös todettu, ettei puuttuva joukkoliikenne ole peruste kuljetuspalveluiden myöntämiselle (ks. alempana KHO 21.3.2014 T 876).

Vaikka julkista joukkoliikennettä kehitetään, tulee silti ottaa huomioon  vammaisten henkilöiden yksilöllisiä kuljetuspalvelutarpeet. Kunta ei voi järjestää kuljetuspalveluja pelkästään esimerkiksi palvelulinjoja hyödyntämällä, mikäli sillä tosiasiassa rajoitetaan vaikeavammaiselle henkilölle kuuluvaa subjektiivista oikeutta kuljetuspalvelun saamiseen.

KHO 2018:119 Vuosikirjaratkaisu – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Palveluliikenteen auto – Puutteellinen joukkoliikenne

Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana, oliko A:n kuljetuspalvelujen myöntämistä koskeva hakemus ollut hylättävä sillä perusteella, että A, jolla oli erityisiä vaikeuksia liikkumisessa, voi vammoistaan ja sairauksistaan huolimatta käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

A:n asuinalueella oli järjestetty kutsuohjattu palveluliikenne. Palveluliikenteen auto oli esteetön. Kuljettaja auttoi asiakkaan tarvittaessa auton kyytiin ja sieltä ulos sekä avusti myös käsimatkatavaroiden kantamisessa. Palveluliikenteen auto liikennöi kuitenkin A:n asuinalueella vain kerran viikossa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kuntayhtymän alueella järjestettyä palveluliikennettä ei ollut pidettävä vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna julkisena joukkoliikennevälineenä. Tähän nähden sillä seikalla, pystyikö A käyttämään tuota palveluliikennettä, ei ollut merkitystä arvioitaessa, oliko häntä pidettävä vaikeavammaisena henkilönä kuljetuspalvelujen suhteen.

A:ta oli pidettävä vaikeavammaisena henkilönä, joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voinut käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia ja joka tarvitsi välttämättä kuljetuspalvelua vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoistaan.

KHO 2018:119 (Finlex)

Katso myös samaa asiaa koskeva ratkaisu:
KHO 27.8.2018 T 3905 (pdf 210 kt)

KHO 21.3.2014 T 876 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Julkinen joukkoliikenne

Henkilön kuljetuspalveluiden tarpeesta esitetystä selvityksestä ilmenee, että polven nivelrikko vaikeuttaa hänen liikkumista. Esitetyn selvityksen mukaan hän kykenee kuitenkin kävelemään kävelykeppien avulla. Valituksessaan henkilö on todennut, että lähimmälle linja-autopysäkille on matkaa 20 kilometriä, eikä julkisten kulkuneuvojen käyttö ole näin ollen mahdollista.

HaO on todennut hylkäävän päätöksen perusteluissaan muun muassa, että joukkoliikenneyhteyksien puuttuminen ei ole peruste kuljetuspalvelun myöntämiselle. KHO pysytti HaO:n päätöksen.

KHO 21.3.2014 T 876 (pdf 80 kt)

KHO 19.2.2013 T 607 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Julkinen joukkoliikenne

Hallinto-oikeus katsoi tapauksessa, että henkilön liikuntakyky on mainitun lääkärinlausunnon ja henkilön oman selvityksen mukaan heikentynyt ja hänellä on vaikeuksia liikkumisessa. Hän pystyy kuitenkin liikkumaan ulkonakin rollaattoria apunaan käyttäen. Alueella on käytettävissä matalalattiabusseja, joita henkilön voidaan arvioida pystyvän käyttämään.

Henkilöä ei näissä oloissa voida pitää vammaispalvelulaissa ja -asetuksessa tarkoitettuna kuljetuspalvelujen suhteen vaikeavammaisena henkilönä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Yksilöasioiden jaosto on voinut hylätä henkilön oikaisuvaatimuksen. KHO pysytti HaO:n päätöksen.

KHO 19.2.2013 T 607 (pdf 82 kt) 

KHO 2.9.2011 T 2486 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Julkinen joukkoliikenne

Vaikka kehitysvammainen henkilö oli oppinut kulkemaan itsenäisesti julkisilla kulkuvälineillä yhden matkan (asuntolasta palvelukeskukseen), tämä ei ollut este saada vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua asiointi- ja virkistysmatkoihin.
KHO 2.9.2011 T 2486 (pdf 89 kt)

KHO 8.2.2011 T 282 – Kuljetuspalvelu – Vaikeavammaisuus – Julkinen joukkoliikenne

Korkein hallinto-oikeus totesi ratkaisussaan, että henkilön liikuntakyky on asiassa esitettyjen lääkärinlausuntojen mukaan heikentynyt ja hänellä on vaikeuksia liikkumisessa. Hän kuitenkin pystyy käyttämään julkisia joukkoliikennevälineitä ja liikkumaan kävellen lyhyitä matkoja, kun vointi sallii asiointimatkalle lähtemisen. Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden tarkoituksena ei ole korvata puuttuvaa julkista liikennettä.

KHO 8.2.2011 T 282 (pdf 27 kt)

KHO 26.4.2006 T 980 Kuljetuspalvelu - Vaikeavammaisuus - Julkinen joukkoliikenne

Vaikeavammaiselle henkilölle myönnettyjen kuljetuspalvelujen matkaa vähennettiin asetuksen mukaisesta vähimmäismäärästä (18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa) sillä perusteella, että vaikeavammainen ilmoitti käyttävänsä joskus joukkoliikenteen matalalattiabussia.

Tapauksessa vaikeavammaiselle henkilölle oli myönnetty kuljetuspalveluna 18 kuukausittaista vapaa-ajan taksimatkaa. Kuljetuspalvelun uudelleen arvioimiseksi tehdyssä haastattelussa vaikeavammainen oli kertonut käyttävänsä silloin tällöin matalalattiabussia. Vaikeavammainen henkilö asui sellaisten liikenneyhteyden varrella, jossa voitiin käyttää joko matalalattiabussia tai -raitiovaunua. Vaikeavammainen henkilö oli myös ilmoittanut erikseen, mihin hän tarvitsi kuljetuspalveluja.

Viranhaltija oli vähentänyt henkilön kuukausittaista kuljetuspalvelumäärää 12 matkaan kuukaudessa. Viranhaltija otti huomioon henkilön asuinpaikan keskeisen sijainnin ja julkisen liikenteen palvelut. Hallinto-oikeus kumosi viranhaltijan ja sosiaalilautakunnan jaoston päätöksen ja katsoi, että henkilöllä oli oikeus vähintään 18 yhdensuuntaiseen jokapäiväiseen elämään kuuluvaan matkaan kuukaudessa ja kunnalla ei ollut oikeutta siten rajoittaa tätä subjektiivista oikeutta.

Kunta valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja viittasi siihen, että kun kunnan alueella esteetöntä julkista joukkoliikennettä oli määrätietoisesti kehitetty siten, että vammaisuuden ja ikääntymisen aiheuttamat liikuntarajoitukset oli otettu huomioon.

Kun vaikeavammainen henkilö käytti osin tarvitsemiinsa kuljetuspalveluihin julkista ja esteetöntä joukkoliikennevälineistöä, oli kuljetuspalvelujen kuukausittaista määrää kunnan mukaan voitu alentaa. Kunta selvitti vielä, että asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan vaikeavammainen henkilö pystyi selviytymään osin päivittäisistä jokapäiväiseen elämään liittyvistä kuljetustarpeistaan käyttämällä niihin julkisiin joukkoliikenteen tarjoamia liikuntarajoitteisillekin henkilöille tarkoitettuja kuljetusratkaisuja.

Kunta totesi korkeimmassa hallinto-oikeudessa, että yksittäisen vaikeavammaisen henkilön kuljetuspalvelujen tarve voidaan turvata julkisella joukkoliikenteellä, palvelulinjoilla, yksittäisillä taksiajoneuvoilla, vammaiskuljetuksen tarkoitetulla taksiajoneuvolla tai matkojen yhdistelykeskusten avulla. Kunnan näkemyksen mukaan nämä kaikki muodostavat sellaisen kokonaisuuden, jonka perusteella yksilöllisesti arvioiden matkoja voidaan yksittäisille vammaisille henkilöille järjestää.

Tällaisessa tilanteessa oli kunnan käsityksen mukaan merkitystä annettava myös yksittäisen vaikeavammaisen henkilön liikkumistarpeelle sekä hänen esittämilleen mahdollisuuksille käyttää erilaisia kuljetuspalveluratkaisuja tai niiden yhdistelmiä. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja katsoi, että vaikeavammaiselle myönnettyjen kuljetuspalvelujen matkojen asetuksen mukaista vähimmäismäärää ei voitu vähentää sillä perusteella, että vaikeavammainen henkilö ilmoitti käyttävänsä joskus joukkoliikenteen matalalattiabussia.

Lähteet

Räty, Tapio (2010) Vammaispalvelut. Vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. Kynnys ry.

Vammaispalvelujen käsikirjan lakiryhmä