Mitä rokottajan on tarpeen osata?
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus rokotuksista 149/2017 (jäljempänä ”rokotusasetus”) määrittää, ketkä saavat antaa rokotuksia injektiona ja millä edellytyksillä.
Tässä THL:n ohjeessa kerrotaan, mitä rokotuksia antavan on tarpeen osata ja hallita. Ohjeistus kuvaa samalla, mitä rokotusasetuksessa mainitun asianmukaisen rokotuskoulutuksen tulisi THL:n arvion mukaan sisältää ja minkälaista osaamista koulutuksella tulisi varmistaa. THL:n ohjeet eivät ole juridisesti velvoittavia. Ohjeilla pyritään siihen, että rokotustoiminta on laadukasta, turvallista ja asianmukaista.
Mitä rokottajan on tarpeen osata ja hallita?
Jotta rokottaja voi antaa rokotuksia asianmukaisesti ja turvallisesti, hän tarvitsee ajantasaisia tietoja, ohjaus- ja keskustelutaitoja sekä käytännön taitoja.
Rokottajan tarvitsema osaaminen voi jonkin verran vaihdella sen mukaan, kuinka itsenäisesti hän toimii ja minkälaisesta rokotustoiminnasta on kyse.
Rokottaja tarvitsee ajantasaiset tiedot rokotuksista ja rokotteista
Rokottajalla on tärkeää olla ajantasaiset tiedot rokotuksista, joita hän antaa. Myös kansallisen rokotusohjelman tuntemus on olennainen osa rokotusosaamista.
Erilaisten ryhmien rokotuksissa on omat erityispiirteensä. Esimerkiksi lasten rokottaminen vaatii rokottajalta erityisosaamista sekä ohjauksen että rokotustaitojen osalta. On myös tärkeää, että alaikäisiä rokottava osaa arvioida alaikäisen itsenäistä päätöksentekokykyä (ks. laki potilaan asemasta ja oikeuksista, 785/1992, 7 §).
- Rokotusohjelma aikuisille ja lapsille
- Nopeutettu rokotusohjelma ja poikkeamat
- Alaikäisen itsenäisen päätöksentekokyvyn arviointi terveydenhuollossa
- Eri kohderyhmien rokottaminen
- Matkailijan rokotukset
- Rokotusten suunnittelu ja järjestäminen
Jotta rokottaja voi antaa rokotuksia asianmukaisesti ja turvallisesti, hänen tulee olla perehtynyt antamiensa rokotteiden
- käyttöaiheisiin
- koostumukseen ja säilyvyyteen
- annosteluun ja antotapoihin
- käyttövalmiiksi saattamiseen
- hyötyihin ja mahdollisiin haittavaikutuksiin
- vasta-aiheisiin ja käyttöön liittyviin varotoimiin.
Rokotteet A-Ö
Mitä rokotteet sisältävät?
Rokottajan on tärkeä tuntea rokotuksin ehkäistävät taudit
- On tärkeää, että rokottajalla on perustiedot rokotuksilla ehkäistävien tautien
- aiheuttajista, tarttuvuudesta ja tartuntatavoista
- vakavuudesta, yleisyydestä, oireista ja hoidosta
- sairastamiseen liittyvistä jälkitaudeista, pysyvistä haitoista ja kuolemista.
Taudit ja taudinaiheuttajat A–Ö
Rokottajan tulee tietää ja hallita keskeiset rokotusturvallisuusasiat
Rokottajan on aina ennen rokottamista tarkistettava, että rokotus on tarpeellinen ja että esteitä rokotteen antamiselle ei ole. Rokottajan on osattava tunnistaa tilanteet, joissa on tarpeellista konsultoida rokotusvastuulääkäriä.
Rokottajan on tärkeä tietää,
- milloin rokotusta tulee siirtää
- milloin tarvitaan varotoimia
- millaisia haittavaikutuksia tai välittömiä reaktioita voi ilmetä ja miten niitä voi hoitaa
- mikä on välittömän vakavan reaktion eli anafylaksian ensihoito.
Lisäksi on hyvä, että rokottaja
- ymmärtää haittavaikutusilmoitusjärjestelmän keskeiset periaatteet
- tietää milloin epäillystä tai todetusta haittavaikutuksesta tulisi tehdä ilmoitus
- osaa tarvittaessa tehdä haittavaikutusilmoituksen
- on perillä rokotusten haittavaikutusten korvaamisesta ja korvauksen hakemisesta.
Haittavaikutukset rokotuksista
Rokottaja tarvitsee ohjaus- ja keskustelutaitoja
On tarpeellista, että rokottaja pystyy
- keskustelemaan rokotuksilla ehkäistävistä taudeista, rokotteista ja rokotusten hyödyistä rokotetun tai hänen vanhempansa kanssa
- keskustelemaan kansallisesta rokotusohjelmasta ja kertomaan, mitä rokottamattomuus tarkoittaa yksilö- ja väestötasolla
- kertomaan, miten rokotteiden turvallisuutta tutkitaan
- tarvittaessa antamaan myös muuta kuin rokotuksiin liittyvää matkailuterveysneuvontaa
- tarvittaessa kertomaan rokotusten haittavaikutusten korvaamiseen liittyvistä asioista
Miksi rokotuksia tarvitaan?
Usein kysyttyä rokotuksista
Miten rokotteiden turvallisuutta tutkitaan?
Rokottajan on myös osattava
- kertoa mahdollisista haittavaikutuksista rokotetulle tai hänen vanhemmalleen
- antaa ohjeita tavanomaisimmin ilmenevien oireiden hoitamiseen
- opastaa, milloin rokotetun tai hänen vanhempansa tulee ottaa yhteyttä
Haittavaikutukset oireittain
Rokotteet A-Ö
Rokottajan täytyy osata käsitellä rokotteita oikein
Rokote voi menettää tehonsa tai kontaminoitua, jos sitä ei käsitellä ja säilytetä oikein. Rokottajan on siksi osattava
- käsitellä rokotteita ja rokotevälineitä aseptisesti ja säilyttää niitä oikein
- toimia, jos hän epäilee tuotevirhettä tai havaitsee säilytysvirheen
- hävittää käytetyt rokotteet ja rokotusvälineet sekä viimeisen käyttöpäivän ylittäneet rokotteet oikein.
Jos rokottaja toteuttaa rokotuksia esimerkiksi rokotettavan kotona, hänen on osattava huolehtia rokotteiden säilyvyydestä myös niiden kuljettamisen aikana.
Rokottajan on hallittava rokotustilanne ja oikeanlaiset rokotustekniikat
Asianmukaisen rokotuskoulutuksen saanut rokottaja osaa antaa rokotuksen aseptisesti ja hallitsee rokotustilanteen rokotuksen valmistelusta kirjaamiseen asti.
Oikein valittu antotapa, oikeanlaisten välineiden valitseminen ja oikeanlaisen rokotustekniikan hallitseminen on tärkeää, jotta rokotteen teho olisi mahdollisimman hyvä ja rokottaminen turvallista.
Oikealla pistotekniikalla voidaan vähentää pistosalueen paikallisoireita ja välttää muita mahdollisia haittoja. Esimerkiksi ihon sisään annettava BCG-rokote voi aiheuttaa tavallista voimakkaamman paikallisreaktion, jos se annetaan vahingossa ihonalaiskudokseen.
Lapselle rokotuksia antavan on osattava arvioida lapsen iän, koon ja kehitysasteen mukaan oikea pistospaikka ja rokotusasento. Rokottajan pitää myös pystyä antamaan rokotustilanteeseen liittyviä ohjeita vanhemmalle ja lapselle. Myös aikuisia rokottavan on tarvittaessa osattava antaa rokotustilanteeseen liittyviä ohjeita rokotettavalle.
Rokottaja osaa kirjata rokotukset oikein
Rokotuksen kirjaamisesta säädetään rokotusasetuksessa. Rokotusten kirjaaminen potilastietojärjestelmän ohjeiden mukaisesti on olennainen osa rokottajan ammattitaitoa. Rokotusten kattavuuden, hyötyjen ja turvallisuuden tutkiminen, arviointi ja seuranta on mahdollista, jos rokotukset kirjataan oikein.
Rokotusten kirjaaminen
Miten rokottajan osaaminen voidaan varmistaa?
Laadukkaaseen rokotustoimintaan kuuluu, että rokottajan teoreettinen ja käytännön osaaminen varmistetaan.
Miten rokottajan osaaminen voidaan varmistaa?