Henkilökohtainen apu

Tämän sivun sisältö

• Oikeus henkilökohtaiseen apuun
• Henkilökohtaisen avun tarkoitus
• Edellytyksenä kyky muodostaa ja ilmaista tahto avun sisällöstä
• Mihin henkilökohtaista apua myönnetään?
• Henkilökohtainen apu ulkomailla
• Henkilökohtainen apu lapselle 
• Itsehoitoa vastaavat toimenpiteet
• Kuinka paljon henkilökohtaista apua myönnetään?
• Henkilökohtaisen avun suhde muihin palveluihin

Henkilökohtainen apu kuuluu hyvinvointialueen erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin. Tämä tarkoittaa, että vammaisella henkilöllä on subjektiivinen oikeus saada henkilökohtaista apua, jos vammaispalvelulaissa määritellyt edellytykset palvelun saamiseksi täyttyvät. Hyvinvointialueen on tällöin järjestettävä palvelu määrärahoista riippumatta.

Oikeus henkilökohtaiseen apuun 

Vammaisella henkilöllä on oikeus saada henkilökohtaista apua, jos hän tarvitsee toisen henkilön apua:

• päivittäisissä toimissa
• työssä tai opiskelussa tai
• vuorovaikutuksessa, vapaa-ajan toiminnassa tai yhteiskunnallisessa osallistumisessa.

Vammaispalvelulaki 9 §

Hyvinvointialueen on järjestettävä henkilökohtainen apu, jos vammainen henkilö tarvitsee toisen henkilön apua yhdessä tai useammassa edellä mainitussa toimessa, eikä hänen yksilöllisen avun tai tuen tarpeisiinsa voida vastata sopivin palveluin muun lain nojalla. 

Tavoitteena on turvata tarvittava henkilökohtainen apu sekä niille vammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat runsaasti toisen henkilön apua eri toiminnoissa että niille, joiden avuntarve on toistuvaa mutta määrällisesti vähäisempää. 

Henkilökohtaista apua on oikeus saada vamman tai sairauden aiheuttamasta pitkäaikaisesta toimintarajoitteesta johtuvan yksilöllisen tarpeen mukaan. Yksilöllisen tarpeen määrittelyssä on otettava huomioon henkilön elämäntilanne kokonaisuudessaan eli muun muassa asumis- ja muut elinolosuhteet, perhetilanne sekä opiskelu, työelämä ja vapaa-ajan toiminnot.

Hyvinvointialueen on järjestettävä henkilökohtainen apu, jos kyseessä oleva vammaisen henkilön kannalta tärkeä asia, tehtävä tai toiminta jäisi muutoin kokonaan tekemättä tai esimerkiksi päivittäisten henkilökohtaisten toimien suorittaminen olisi kohtuuttoman hidasta tai hankalaa. Henkilökohtainen apu saattaa olla tarpeen myös tilanteissa, joissa henkilö tarvitsee sitä voidakseen liikkua tai muuten toimia turvallisesti. 

Henkilökohtainen apu kattaa ne asiat ja tehtävät, jotka vammainen henkilö muutoin tekisi itse kulloinkin kyseessä olevassa ympäristössä. Vammaisella henkilöllä on oikeus saada henkilökohtaista apua myös silloin, kun hän tarvitsee palvelua kyetäkseen toimimaan itselleen vieraassa ympäristössä.

Henkilökohtaisen avun tarkoitus

Henkilökohtaisen avun tarkoituksena on, että vammaisen henkilön itsemääräämisoikeus toteutuu yhdenvertaisesti muiden kanssa niissäkin tilanteissa, joissa hän tarvitsee toisen henkilön apua.
Vammaispalvelulaki 9 §

Henkilökohtainen apu on:

• toisen ihmisen antamaa apua niissä tavanomaisen elämän toimissa, joita henkilö ei pysty kokonaan tai osittain itse vamman tai sairauden vuoksi tekemään
• itsenäisen elämän mahdollistaja vammaiselle henkilölle 

Henkilön vammasta tai sairaudesta johtuva avun tarve ei saa estää hänen itsemääräämisoikeutensa toteutumista. Vammainen henkilö tekisi henkilökohtaisen avun turvin tehtävät asiat itse, jos toimintarajoite ei sitä estäisi. 

Edellytyksenä kyky muodostaa ja ilmaista tahto avun sisällöstä itsenäisesti tai tuettuna

Henkilökohtaisen avun lähtökohtana on vammaisen henkilön itsemääräämisoikeuden toteuttaminen ja omien valintojen mahdollistaminen vamman tai sairauden estämättä. Tämän vuoksi henkilökohtaisen avun saamisen edellytyksenä on, että vammainen henkilö kykenee muodostamaan ja ilmaisemaan tahtonsa avun sisällöstä itsenäisesti tai tuettuna valitsemaansa kommunikaation keinoa käyttäen.
Vammaispalvelulaki 9§

Tämä tarkoittaa, että vammainen henkilö kykenee omalla ilmaisutavallaan kertomaan tavoitteensa siitä, mitä hän haluaa avustajan avustamana tehdä. Olennaista on, että vammainen henkilö kykenee muodostamaan ja ilmaisemaan tahtonsa toiminnan sisällön osalta. Sen sijaan hänen ei tarvitse kyetä määrittelemään esimerkiksi sitä, missä ja milloin toiminta tapahtuu. 

Näin ollen se, että vammainen henkilö kykenee ilmaisemaan toiminnan ajankohdan tai paikan ei ole edellytys henkilökohtaisen avun saamiseksi. Osa vammaisista henkilöistä tarvitsee henkilökohtaista apua juuri ajan hahmottamisessa tai oikean paikan löytämisessä. Oikeus henkilökohtaiseen apuun on myös niillä vammaisilla henkilöillä, jotka tarvitsevat tukea tahtonsa muodostamiseen ja ilmaisemiseen.

Vanhan vammaispalvelulain (380/1987) aikaisessa oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että henkilökohtaisen avun käyttäjältä ei voida edellyttää täydellisiä kommunikaatiokykyjä eivätkä vaikeudet ilmaista itseään ole este henkilökohtaisen avun myöntämiselle. Riittävää on, että vammainen henkilö kykenee jollain tavoin, esimerkiksi avustettuna tai erilaisten kommunikaation apuvälineiden avulla, ilmaisemaan itseään sekä esittämään mielipiteitä ja tekemään valintoja.

Henkilökohtaista apua on mahdollista saada myöntämisedellytysten täyttyessä myös silloin, kun sitä tarvitaan valvontaa varten erilaisissa tilanteissa.

Milloin edellytys ei täyty?

Edellytyksen ei katsota täyttyvän, jos vammaisella henkilöllä ei millään kommunikointikeinolla tuettunakaan arvioida olevan kykyä muodostaa ja ilmaista tahtoansa avun sisällöstä ja siten käyttää henkilökohtaista apua. Tällöin on huolehdittava, että muilla palveluilla turvataan hänen itsemääräämisoikeutensa ja osallisuutensa toteutuminen. Tämä tuki voidaan toteuttaa esimerkiksi erityisenä osallisuuden tukena, mutta joissain tilanteissa myös valmennuksena tai osana asumisen tuen palveluita.

Mihin henkilökohtaista apua myönnetään?

Henkilökohtaista apua järjestetään seuraaviin vammaispalvelulaissa mainittuihin itsenäisen elämän osa-alueisiin:

• Päivittäiset toimet
• Työ ja opiskelu
• Vuorovaikutus, vapaa-ajan toiminta ja yhteiskunnallinen osallistuminen

Päivittäiset toimet

Päivittäisiä toimia ovat toimet, joita ihmiset elämässään tekevät joka päivä tai harvemmin, mutta toistuvasti tietyin väliajoin. Päivittäisiä toimia ovat tavanomaisessa elämässä tehtävät toimet, kuten 

• liikkuminen
• asiointi
• kotityöt
• pukeutuminen,
• henkilökohtaisen hygienian hoito ja
• wc-käynnit.

Asiointia on esimerkiksi asiointi kodin ulkopuolella tai asioiden hoitaminen kotona internetin välityksellä. Kotitöitä ovat esimerkiksi ruuan valmistaminen, siivoaminen tai vaatteiden ja kodin tekstiilien huoltaminen sekä muut tavanomaisesti itse tehtävät kotityöt. Henkilökohtaisella avulla voidaan tukea myös vanhemman mahdollisuutta huolehtia hoidossaan olevan lapsen jokapäiväisestä huolenpidosta ja hänen asioidensa hoidosta. 

Henkilökohtainen apu sairaalahoidon tai kuntoutuksen aikana

Vammainen henkilö saattaa tarvita toisen henkilön apua päivittäisissä toimissa esimerkiksi osallistuessaan kuntoutukseen tai käyttäessään terveys-, päihde- tai mielenterveyspalveluita. 

Lähtökohtana on se, että viranomaisella on vastuu järjestää kaikille yhdenvertaisesti saavutettavat palvelut. Lisäksi palvelun tuottajalla on ensisijainen vastuu vammaisen henkilön tarvitseman avustamisen järjestämisessä palveluita annettaessa. 

Henkilökohtaisen avun tarve esimerkiksi laitoskuntoutuksessa tai sairaalahoidon aikana tulee kuitenkin aina arvioida henkilön toimintarajoitteesta johtuvien erityistarpeiden perusteella. Esimerkiksi hengityslaitteen varassa eläville henkilöille on yksilöllisten erityistarpeiden mukaan mahdollistettava oman avustajan antama apu sairaala- tai kuntoutusjaksolla. 

Työ

Työllä tarkoitetaan työsuhteeseen perustuvan toiminnan lisäksi yritystoimintaa. Työn ei tarvitse turvata henkilön toimeentuloa kokonaisuudessaan, vaan se voi olla myös osa-aikaista työtä. Olennaista on, että vammainen henkilö tekee työtä tai harjoittaa yritystoimintaa säännöllisesti. Harrastusluonteista toimintaa ei katsota työksi. Työhön sisältyy myös siihen kuuluva matkustaminen silloin, kun sitä voidaan pitää tavanomaiseen elämään kuuluvana.

Vammaishuippu-urheilu voidaan rinnastaa työntekoon

Henkilökohtaisen avun tarvetta arvioitaessa huippu-urheilu voidaan tietyissä tilanteissa rinnastaa työntekoon. Vammaispalvelulain valmisteluasiakirjoissa on tältä osin viitattu Yhdenvertaisuusvaltuutetun 17.4.2019 antamaan kannanottoon. Sen mukaan ainakin apurahaa saavien huippu-urheilijoiden kohdalla urheilu pitää rinnastaa työntekoon, kun arvioidaan henkilökohtaisen avun tarvetta. 
Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Vammaisurheilijoiden yhdenvertaisuutta on edistettävä

Urheilu pitää rinnastaa työntekoon ainakin, jos kyseessä on huippu-urheilija, joka saa apurahaa tai jolle urheilu turvaa muuten toimeentulon.

Vammainen henkilö voi tarvita henkilökohtaista apua vammaispalvelulain tarkoittamalla tavalla urheilukilpailuihin osallistuessaan. Henkilökohtaista apua voi saada sekä kotimaassa että ulkomailla järjestettäviin kilpailuihin.

Opiskelu

Opiskeluna pidetään jonkin tutkinnon tai ammatin saavuttamiseen tähtäävää opiskelua tai sellaista opiskelua, joka vahvistaa vammaisen henkilön ammattitaitoa ja työllistymisedellytyksiä. Opiskeluun sisältyy myös siihen kuuluva matkustaminen silloin, kun sitä voidaan pitää tavanomaiseen elämään kuuluvana.

Perusopetuksen osalta on huomioitava, että tulkitsemis- ja avustajapalveluiden ensisijainen järjestämisvastuu on opetustoimella. Vammaisella ja muulla erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut.
Perusopetuslaki 31 §

Ammatillisen oppilaitoksen on huolehdittava opiskelun edellyttämistä avustajapalveluista. Tämä kuitenkin tarkoittaa koulutuksen järjestäjän opiskelijoille yleisesti tarjoamia avustajapalveluita (esim. ryhmäavustajia), eli sillä ei tarkoiteta henkilökohtaista avustajaa. Jos siis ammatillisessa koulutuksessa oleva vammainen henkilö tarvitsee opiskelua varten henkilökohtaisen avustajan, se voidaan myöntää vammaispalvelulain perusteella. Lukiokoulutuksessa olevalle vammaiselle henkilölle henkilökohtainen apu järjestetään myös vammaispalvelulain nojalla.
Lukiolaki 28 §
Laki ammatillisesta koulutuksesta 101 §

Vaativan erityisen tuen tehtävän saaneella koulutuksen järjestäjällä eli ammatillisilla erityisoppilaitoksilla on mahdollista saada korotettua rahoitusta, jos koulutuksen järjestäminen edellyttää, että opiskelijalla on henkilökohtainen koulunkäyntiavustaja. Näissä tapauksissa henkilökohtainen avustaja opiskeluun järjestetään oppilaitoksesta koko koulupäivän ajaksi. 
Ammatillisen koulutuksen rahoituksen laskentaperusteista annettu opetus- ja kulttuuriministeriön asetus (1244/2020) 7 §  

Silloin kun avustajapalveluiden järjestäminen on ensisijaisesti koulutuksen järjestäjän vastuulla, vammainen henkilö voi olla oikeutettu myös vammaispalvelulain nojalla järjestettyyn henkilökohtaiseen apuun, jos oppilaitoksen järjestämä avustajapalvelu ei vastaa vammaisen henkilön avun tarpeeseen. 
Vammaispalvelujen järjestämällä henkilökohtaisella avulla ei kuitenkaan ole tarkoitus paikata oppilaitoksen liian vähäisiä henkilöstöresursseja. Henkilökohtainen avustaja ei myöskään korvaa oppilaitoksen opetukseen liittyvää ohjausta ja tukea. 

Henkilökohtaista apua voidaan järjestää myös sellaisissa kansanopistojen vapaan sivistystyön pitkäkestoisissa koulutuksissa, jotka ovat verrattavissa ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa säädettyyn työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaan koulutukseen. Edellytyksenä on, että kansanopiston koulutus parantaa valmiuksia tutkinnon tai ammatin opiskeluun tai vahvistaa vammaisen henkilön ammattitaitoa sekä parantaa hänen työllistymismahdollisuuksiaan. 

Vuorovaikutus, vapaa-ajan toiminta ja yhteiskunnallinen osallistuminen

Henkilökohtaista apua järjestetään vuorovaikutukseen, vapaa-ajan toimintaan ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön yhdenvertaisia osallistumis- ja toimintamahdollisuuksia. 

Vuorovaikutukseen sisältyy muun muassa tarvittava apu ystävien ja sukulaisten sekä muiden ihmisten tapaamisessa tai muussa yhteydenpidossa vammaisen henkilön omien valintojen mukaisesti. Yhteiskunnallinen osallistuminen sisältää esimerkiksi järjestötoimintaan, vapaaehtoistyöhön ja poliittiseen toimintaan osallistumisen. Vapaa-ajan toimintaan kuuluvat esimerkiksi harrastukset ja muu kuin sellainen opiskelu, joka tähtää tutkinnon tai ammatin saavuttamiseen tai vahvistaa vammaisen henkilön ammattitaitoa ja työllistymisedellytyksiä.

Henkilökohtainen apu ulkomailla

Vanhan vammaispalvelulain (380/1987) aikana muotoutuneen oikeuskäytännön mukaisesti henkilökohtaista apua myönnetään jatkossakin myös ulkomaille suuntautuviin loma-, työ- ja opiskelumatkoihin. 

Sosiaalihuoltolain 57 §:n mukaan hyvinvointialueella ei ole velvollisuutta järjestää sosiaalihuoltoa ulkomailla oleskelevalle henkilölle, ellei laissa toisin säädetä. Vanhan vammaispalvelulain oikeuskäytännössä on kuitenkin vakiintuneesti katsottu henkilökohtaisen avun muodostavan poikkeuksen tästä pääsäännöstä. Hyvinvointialueen on siten järjestettävä henkilökohtaista apua vammaiselle henkilölle vammaispalvelulain nojalla myös ulkomaille.

Edellytyksenä on, että matkan katsotaan kuuluvan vammaisen henkilön tavanomaiseen elämään. Ulkomaanmatkojen osalta vammaisen henkilön tilannetta on siten verrattava samaan ikäryhmään kuuluvien ja samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien henkilöiden toimintoihin. Vanhan vammaispalvelulain aikaisessa oikeuskäytännössä on kuitenkin todettu, että ratkaisevaa merkitystä ei voida antaa pelkästään sille, minkä pituisia lomamatkoja vammattomat tai vammaiset henkilöt yleensä tai keskimääräisesti tekevät. Asiaa ratkaistaessa on otettava myös huomioon vammaisen henkilön yksilölliset tarpeet ja olosuhteet.

Oikeus henkilökohtaiseen apuun ulkomailla on kansallisen oikeuden lisäksi voinut perustua myös Euroopan unionin oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus katsoi ratkaisussaan KHO 2018:145, ettei kaupunki ollut voinut hylätä henkilön hakemusta henkilökohtaisen avustajan palkkauskustannusten korvaamisesta pelkästään sillä perusteella, että hänen oleskelunsa Tallinnassa Virossa ei ollut enää satunnaista, vaan läheni vakinaisen oleskelun käsitettä. Kyseinen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu perustui EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisuun ja ratkaisun perusteluissa mainittuihin säännöksiin.
Oikeuskäytäntö: Henkilökohtainen apu ulkomailla

Henkilökohtainen apu lapselle

Henkilökohtainen apu tukee vammaisten lasten ja nuorten osallistumismahdollisuuksia ikäkauden mukaiseen toimintaan sekä edistää lasten ja nuorten itsenäistymistä, oman identiteetin muodostumista ja osallisuutta. 

Tavanomaisia huoltajan velvollisuuksia ja lapsen oikeutta henkilökohtaiseen apuun arvioidaan sen mukaan, miten itsenäisesti saman ikäiset lapset tavanomaisesti toimivat ja toisaalta sen mukaan, mitkä ovat henkilökohtaista apua hakevan lapsen yksilölliset tarpeet. 

Mitään tiettyä ikää ei voida asettaa henkilökohtaisen avun saannin edellytykseksi. Vaikka henkilökohtaiselle avulle ei ole laissa alaikärajaa, säännös henkilön kyvystä muodostaa ja ilmaista tahto avun sisällöstä vähintään tuettuna saattaa aiheuttaa joitakin rajoituksia. 

On harkittava, pystyykö lapsi määrittelemään vaaditulla tavalla avun sisällön. Tässä harkinnassa merkitystä voi olla sillä, mihin tarkoitukseen henkilökohtaista apua on haettu. Avun tarpeen ja sen sisällön määrittelemiseksi vaadittavat kyvyt ovat erilaisia päivittäisissä toimissa kuin esimerkiksi harrastuksissa tai lasten keskinäisissä sosiaalisissa tilanteissa. 

Aivan pieneltä lapselta ei todennäköisesti onnistu avun tarpeen ja sen sisällön määrittely päivittäisissä toiminnoissa, mutta kouluikäinen pystynee yleensä näkemään oman avuntarpeensa jo aika hyvin näissäkin asioissa. Selvästi alle kouluikäinenkin kykenee kuitenkin kertomaan, että hän tarvitsee apua esimerkiksi leikeissä. 

Avun tarpeen arviossa tulee siis lähteä siitä,

• mikä on vammattoman lapsen mahdollisuus ja kyky toimia itsenäisesti kullakin ikätasolla
• miten henkilökohtaisella avulla voitaisiin turvata vammaiselle lapselle mahdollisimman hyvin nämä samat mahdollisuudet liikkumiseen, sosiaalisiin suhteisiin, harrastuksiin ym.

Jos lapsen ei katsota täyttävän henkilökohtaisen avun myöntämiskriteerejä, hänelle voidaan järjestää muita sopivia ja tarkoituksenmukaisia palveluja, kuten erityistä osallisuuden tukea. 

Sosiaalihuoltolain 32 §:ssä edellytetään, että lapsen omiin mielipiteisiin ja toivomuksiin kiinnitetään erityistä huomiota sosiaalihuollon eli esimerkiksi henkilökohtaisen avun tarvetta arvioitaessa, lasta ja nuorta koskevaa päätöstä tehtäessä ja sosiaalihuoltoa toteutettaessa. 

Muutoinkin sosiaalihuoltolain lapsia koskevat säännökset, kuten sosiaalihuoltolain 5 § (lapsen etu), ohjaavat vahvasti asiakasprosessia. Lisäksi vammaispalvelulain 5 §:ssä edellytetään muun muassa, että vammaisen henkilön palvelujen toteuttamisessa otetaan huomioon lapsen tai nuoren ikä ja kehitysvaihe.

Sosiaalihuoltolaki 5 §
Sosiaalihuoltolaki 32 §
Vammaispalvelulaki 5 §

Itsehoitoa vastaavat toimenpiteet

Henkilökohtaiseen apuun voi osana palvelun kokonaisuutta kuulua sellaisia avustajan toteuttamia itsehoitoa vastaavia toimenpiteitä, jotka liittyvät terveyden ylläpitoon sekä pitkäaikaisen sairauden ohjeiden mukaiseen hoitoon. Hyvinvointialueen on järjestettävä vammaiselle henkilölle ja tarvittaessa avustajalle näiden toimenpiteiden edellyttämää ohjausta.
Vammaispalvelulaki 9 §

Laissa tarkoitetut itsehoitoa vastaavat toimenpiteet ovat sellaisia, jotka vammainen henkilö tekisi itse, jos toimintarajoite ei olisi esteenä. Vastaavia toimenpiteitä tekevät myös vammaisen lapsen vanhemmat, omaishoitajat ja perhehoitajat. Henkilökohtaisella avulla ei ole tarkoitus korvata kotihoidon tai kotisairaanhoidon palveluita tai muita terveydenhuollolle kuuluvia tehtäviä, joiden ei katsota olevan itsehoitoa. 

Itsehoitoa vastaavia toimenpiteitä ovat esimerkiksi lääkkeen antaminen, katetrointi ja haavanhoito. Tilanteissa, joissa hengityslaitetta käyttävän henkilön avustaminen toteutetaan henkilökohtaisella avulla, henkilökohtaiseen apuun voi kuulua hengityslaitteen käytöstä ja toimivuudesta huolehtiminen. 

Hyvinvointialueella velvollisuus ohjaukseen

Hyvinvointialueella on velvollisuus järjestää vammaiselle henkilölle ja tarvittaessa hänen avustajallensa sellaista ohjausta, jota itsehoidon toimenpiteiden suorittaminen edellyttää. Vastuu ohjauksen antamisesta on terveydenhuollolla. Ohjausta antaa yleensä tehtävään soveltuva terveydenhuollon ammattihenkilö. Hyvinvointialueen tulee antaa avustajalle ohjausta tarvittaessa. Koska kyse on toimenpiteistä, jotka vammainen henkilö ilman toimintarajoitetta tekisi itse, myös vammainen henkilö voi joissain tapauksissa antaa avustajalle toimenpiteiden edellyttämää ohjausta.

Kuka voi toimia henkilökohtaisena avustaja itsehoidollisissa toimenpiteissä?

Henkilökohtaisina avustajina voi toimia näissä tilanteissa sekä terveydenhuollon ammattihenkilöitä että muita avustajia. Työnantajamallin osalta on huomioitava, että työnantajamallissa vammainen henkilö päättää itse, kenet hän palkkaa avustajaksi. Vammaisen henkilön on työnantajamalliin päädyttäessä oltava kuitenkin tietoinen siihen liittyvistä vastuista. Hyvinvointialueen velvoitteena on arvioida valittavaa henkilökohtaisen avun toteuttamistapaa sekä antaa vammaiselle henkilölle selvitys työnantajana toimimiseen liittyvistä asioista. Henkilökohtaisen avustajien mahdolliset korvausvastuukysymykset määräytyvät vahingonkorvauslain mukaan.

Kuinka paljon henkilökohtaista apua myönnetään?

Vammaisen henkilön avun määrää arvioitaessa tulee ottaa huomioon, että vammaisella henkilöllä kuluu samaan toimintaan yleensä vammasta johtuen enemmän aikaa kuin samaan ikäryhmään kuuluvalla ja samassa elämäntilanteessa olevalla vammattomalla henkilöllä. Pohdittavaksi voi esimerkiksi tulla kotitöihin tai liikkumiseen tarvittava aika.

Päivittäiset toimet, työ ja opiskelu

Vammaisella henkilöllä on oikeus saada henkilökohtaista apua päivittäisissä toimissa, työssä ja opiskelussa sen verran kuin hän välttämättä tarvitsee.
Vammaispalvelulaki 9 §

Laissa ei määritellä vähimmäis- tai enimmäistuntimäärää, vaan arviointi tulee tehdä yksilöllisen tarpeen perusteella.  Välttämättömyyttä on arvioitava vammaisen henkilön yhdenvertaisuuden, osallisuuden, itsemääräämisoikeuden ja omien valintojen mahdollistamisen kannalta.

Välttämättömän henkilökohtaisen avun määrän arviointi

Tarkoituksena on arvioida tarvittavan avun välttämättömyyttä suhteessa toimintarajoitteen aiheuttaman avun ja tuen tarpeeseen. Tarvittavan avun määrän tulee siis olla riittävä asiakkaan yksilölliseen tarpeeseen nähden. 

Keskeistä on myös varmistaa palvelun saannin oikea-aikaisuus vammaisen henkilön tarpeiden ja palvelun tarkoituksen näkökulmasta. Vammainen henkilö saattaa tarvita toisen henkilön apua ja paikalla oloa jatkuvaluonteisesti myös turvallisuussyistä, esimerkiksi asennon vaihtelujen tai hengityksen turvaamiseksi taikka henkilön vaarantajun puuttumisen takia. 

Henkilökohtaisen avun välttämättömyyden arvioinnissa on otettava huomioon myös, että henkilö voi tarvita apua yksittäisessä henkilölle välttämättömässä asiassa. Henkilön toimintarajoite voi aiheuttaa sen, että henkilö ei ilman toisen henkilön apua esimerkiksi kykene hoitamaan asioitaan, ymmärtämään ajan kulkua tai liikkumaan asunnostaan ulos.

Vuorovaikutus, vapaa-ajan toiminta ja yhteiskunnallinen osallistuminen

Tuntimäärää arvioitaessa on otettava huomioon henkilön palvelutarpeen arvioinnin perusteella asiakassuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avuntarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan. Vuorovaikutukseen, vapaa-ajan toimintaan ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen henkilökohtaista apua on järjestettävä vähintään 30 tuntia kuukaudessa, jollei tätä pienempi tuntimäärä riitä turvaamaan vammaisen henkilön välttämätöntä avuntarvetta. Jos vammainen henkilö ei itse halua eikä tosiasiallisesti tarvitse henkilökohtaista apua säännöksen mukaista minimimäärää, voidaan hänelle myöntää tätä pienempi tuntimäärä. Tämä on aina perusteltava asiakassuunnitelmassa ja päätöksessä.

Henkilökohtaista apua vuorovaikutukseen, vapaa-ajan toimintaan ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen on kuitenkin myönnettävä enemmän kuin 30 tuntia kuukaudessa silloin, kun se on vammaisen henkilön yksilöllinen tarve ja yhdenvertaisuus huomioon ottaen perusteltua ja välttämätöntä.

Henkilökohtaisen avun suhde muihin palveluihin

Henkilökohtaisen avun tarvetta arvioitaessa myös muut vammaiselle henkilölle järjestetyt palvelut voidaan ottaa huomioon. Esimerkiksi asumiseen liittyvissä palveluissa lähtökohtana on, että palveluyksikössä asuessaan vammainen henkilö saa päivittäisissä toimissa kotona tarvittavan avun tai tuen pääsääntöisesti yksikön henkilökunnalta. Palveluyksikön palvelut ja henkilökohtainen apu olisivat toisiaan täydentäviä tai vaihtoehtoisia palveluita.

Omaishoito ja henkilökohtainen apu

Hyvinvointialueen on huolehdittava myös omaishoidon turvin läheistensä kanssa asuvien vammaisten henkilöiden mahdollisuudesta saada henkilökohtaista apua tai tarvittaessa muuta osallisuutta tukevaa palvelua. 

Sama henkilö ei voi toimia sekä henkilökohtaisena avustajana että omaishoitajana, koska omaishoitajan tehtävänä ei ole huolehtia osallisuuden toteutumisesta.

Henkilön avun ja tuen tarvetta on aina arvioitava yksilöllisesti siten, että palvelut muodostavat henkilön tarpeita vastaavan kokonaisuuden.