Uutiset
-
Sairastavuutta ja työkyvyttömyyttä on eniten Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Samoilla maantieteellisesti laajoilla hyvinvointialueilla myös kuntien väliset erot ovat suurimmat. Kaikilla alueilla sairastavuus ja työkyvyttömyys eivät kuitenkaan kulje yhtä vahvasti käsi kädessä, osoittavat Kansallisen terveysindeksin uusimmat tulokset.
-
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on vahvistunut peruskouluissa jonkin verran viimeisten kahden vuoden aikana, vaikka koulujen toiminnassa onkin vielä kehitettävää.
-
Toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä väheni 4 prosenttia ja toimeentulotukea saaneiden henkilöiden 3 prosenttia vuonna 2023.
-
Sosiaali- ja terveydenhuollossa palvelu tai hoito on vaikuttavaa silloin, kun se tuottaa mitattavia terveyshyötyjä ja hyvinvointia. Palvelujärjestelmän näkökulmasta resursseja pyritään kohdentamaan hoitomuotoihin, jotka tuottavat niitä mahdollisimman paljon. Yhtenä tärkeänä mittarina pidetään asiakkaan tai potilaan elämänlaadun paranemista.
-
Työterveyshuolto muodostaa merkittävän osan työikäisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kokonaisuudesta. Koko maassa noin 40 prosenttia työikäisistä ja noin 70 prosenttia työllisistä käytti työterveyshuollon palveluita vuosina 2021–2022. THL:n uudet käytettävissä olevat Avohilmo-aineistot antavat oleellista lisätietoa työterveyshuollon käytöstä.
-
Sydäninfarktin sairastaneiden kolesteroliseurannassa on vakavia puutteita eri puolilla Suomea. Yli kolmannekselle sairastuneista ei ole tehty jatkohoidon kannalta keskeisintä LDL-kolesterolin mittausta eli potilaiden LDL-arvoja jää seuraamatta sydäninfarktin sairastamisen jälkeen.
-
Tuottavuuden parantamiseen tarvitaan erilaisia keinoja, kuten palvelurakenteen, palveluprosessien ja tehtäväjaon uudistamista sekä teknologiaa ja digipalveluita. Henkilöstön saatavuus tulee ohjaamaan jatkossa palvelujärjestelmän kehittämistä.
-
Vuoden 2024 TerveSos-palkinnon on voittanut toimintamalli Monialainen liikkuva tiimi Nopsajalka Keski-Suomen hyvinvointialueelta. Palkinto on tunnustus tiettyyn teemaan liittyvälle innovatiiviselle tai poikkeuksellisen onnistuneelle ratkaisulle. Palkintohaku on osa vuosittain järjestettävää TerveSos-tapahtumaa. Palkintosumma on 2 000 euroa.
-
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on päivittänyt Iäkkäiden säännöllisten palvelujen RAI-tietokannan vuoden 2022 tiedoilla. Tietokanta on nyt saatavilla ensimmäistä kertaa myös ruotsin kielellä.
-
Sosiaalihuollon palveluissa syntyvän asiakastiedon matka on monivaiheinen polku. Sosiaalihuollon palveluista tarvitaan kansallisesti ja alueellisesti yhteneväistä tietoa.
-
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on julkaissut kolme toimintamallia erityisesti iäkkäiden palveluissa toimivien lähijohtajien tueksi RAI-arviointitoiminnan johtamiseen ja RAI-tiedon käyttöön.
-
THL seurasi kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoivan toteutumista lokakuussa 2023.
-
Yhdenvertainen ja viiveetön hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa on turvattava, katsoo THL. Hallitus kertoi tiistaina osana kehysriihipäätöksiään, että perusterveydenhuollon kiireettömän hoidon hoitotakuuta höllennetään niin, että hoitoon pitää päästä 3 kuukaudessa. Tällä hetkellä odotusaika voi olla enimmillään 14 vuorokautta.
-
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut suosituksia lähisuhdeväkivallan ehkäisyn vahvistamiseksi hyvinvointialueilla ja kunnissa. Suositusten mukaan väkivallan vastainen työ tulee sitoa hyvinvointialueiden rakenteisiin, kuten hyvinvointistrategiaan ja turvallisuussuunnitelmiin, ja siitä tulisi säätää lailla. Tällä hetkellä lähisuhdeväkivallan ehkäisyn rakenteiden, koordinaation ja palvelujen tilanne vaihtelee merkittävästi alueittain.
-
Hyvinvointialueista 13 on laatimassa tai jo laatinut suunnitelman yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kevään aikana hyvinvointialueille tekemästä tiedonkeruusta. Toiminnallisissa suunnitelmissa konkreettisia tavoitteita ja toimia on suunnattu eniten toiminnan johtamiseen ja palveluiden järjestämiseen.
-
Vanhuspalvelujen henkilöstön työn kuormittavuudessa on isoja eroja alueiden välillä. Valtakunnallisessa vertailussa suurinta kuormittavuus oli Vantaa-Keravan, Helsingin ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyselyyn vastasivat toimintayksikköjen esihenkilöt.
-
THL on julkaissut yleisoppaan digitaalisten sote-palvelujen kehittämisestä. Yleisopas sisältää tietoa digitaalisten sote-palvelujen kokonaissuunnittelusta, keskeisistä vaatimuksista, palvelujen kehittämisestä ja käyttöönotosta sekä johtamisesta. Oppaassa kuvataan myös digitaalista asiointia ohjaava lainsäädäntö ja keskeisiä käsitteitä.
-
Äitiyshuollon perus- ja erityistason palvelujen integrointi kuntayhtymissä oli yhteydessä suurempaan asiakastyytyväisyyteen, erityisesti ensisynnyttäjillä.
-
THL:n laaturekisterien tulosraportteja on selkeytetty ja yhdenmukaistettu. Tulosten esittäminen raporteissa tukee nyt entistä paremmin vertaiskehittämistä. Tietoja hyödynnetään laaturekisterien yhteisessä vertaiskehittämispäivässä 22.5.2024.
-
Laaja-alainen asiakasohjaajan toimenkuva voisi edistää sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteensovittamista ja mahdollistaa iäkkäälle saumattomat palvelut.
Näytetään 1 - 20 / 57