Asianosaisten tietojensaantioikeus

Asianosaisilla on oikeus kuulemisen yhteydessä tutustua kaikkiin niihin asiakirjoihin, jotka ovat voineet tai voivat vaikuttaa asian ratkaisuun. Lapselle ei kuitenkaan saa antaa kuulemisen tai mielipiteen selvittämisen yhteydessä sellaisia tietoja, jotka vaarantavat hänen kehitystään tai ovat vastoin lapsen muuta erittäin tärkeää yksityistä etua. 

Mihin asiakirjoihin asianosaisella on oikeus

Asianosaisilla on oikeus saada tieto sellaisista asiakirjoista, jotka tosiasiassa voivat tai ovat voineet vaikuttaa asian käsittelyyn. Tiedonsaantioikeus koskee sellaisia asiakirjoja, jotka viranomainen on kyseistä asiaa käsitellessään hankkinut tai laatinut tai jotka on viranomaiselle esitetty tai lähetetty asian käsittelyä varten.

Asianosaisen tietojensaantioikeuteen ei vaikuta se, ovatko kyseessä olevat asiakirjat viranomaisen itsensä laatimia vai onko ne saatu lastensuojeluasiassa toiselta viranomaiselta tai muulta taholta.

Esimerkiksi asiakasasiassa tehdyt sosiaalityöntekijän muistiinpanot tai muut merkinnät, jotka yleensä vaikuttavat tai ovat voineet vaikuttaa asian käsittelyyn, ovat luonteeltaan sellaisia sosiaalihuollon viranomaisen asiakirjoja, joihin asianosaisilla on tietojensaantioikeus.

Asiakirjat, joissa on muita kuin asianosaista koskevaa tietoa

Sosiaalihuollon asiakirjat saattavat sisältää tietoja myös muista henkilöistä kuin sosiaalihuollon asiakkaasta tai asianosaisesta itsestään. Tyypillisesti tällaisia tietoja voivat olla esimerkiksi lapsen läheisistä henkilöistä kerätyt tai saadut muutoin salassa pidettävät tiedot. Asianosaisen tietojensaantioikeus voi ulottua myös näihin tietoihin.

Jos toista henkilöä koskevat salassa pidettävät asiakirjat ja asiakirjoissa olevat tiedot voivat tai ovat voineet vaikuttaa tietoa pyytävän henkilön tai hänen edustettavanaan olevan lapsen asian käsittelyyn viranomaisessa, pyytäjällä voi olla asianosaisasema tällaisiin tietoihin ja hänelle on annettava tiedot hänen asianosaisasemansa perusteella.
Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 11 § (Finlex)

Tietojen luovuttaminen lapselle

Tietojen antamista lapselle tulee aina arvioida lapsen näkökulmasta. Lapsen etu voi joissakin tapauksissa vaarantua lapsen mielipiteen selvittämisen tai kuulemisen yhteydessä, jos asiakirjat sisältävät esimerkiksi sellaisia tietoja lapsen vanhemmista tai lapsesta itsestään, jotka voisivat vaarantaa lapsen mielenterveyttä tai hänen suhdetta vanhempiinsa. 

Tietojen luovuttamista harkittaessa on huomioitava myös lapsen oikeus omiin juuriinsa ja historiaansa. Lasta ei voi loputtomiin suojella omalta elämältään epäämällä tietoja, jotka vaikuttavat häneen. Sosiaalityöntekijän harkinnassa on, mikä on lapsen edun mukainen ratkaisu tilanteessa. On myös harkittava, onko juuri asiakirjojen lukeminen lapselle paras tapa tutustua asioihin vai voisiko olla parempi, että lapsi tutustuisi asiakirjoihin esimerkiksi keskustelujen avulla. (Taskinen, Sirpa 2007)
Oikeudesta saada lasta koskevaa tietoa

Lähteet

  • Taskinen, Sirpa (toim.) (2007) Lastensuojelulaki 417/2007. Soveltamisopas. Stakes oppaita 65. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus.

anna palautetta lastensuojelun käsikirjasta