Pohjois-Pohjanmaan elinvoimasopimuksella tavoitellaan kestävää hyvinvointia
Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Lapin liitto toteuttivat yhteistyössä Maaseudun arjen palveluverkosto -hanketta vuosina 2016–2018. Hankkeen avulla kuntiin levitettiin Arjen turvaa -toimintamallia. Mallin lähtökohta on yksinkertainen: kuntalaisten arjen turva muodostuu toimeentulosta, palveluista, hyvinvoinnista ja osallisuudesta. Mahdollistaminen on kuntien, järjestöjen, yritysten ja monien muiden toimijoiden yhteinen asia ja edellyttää pysyvien rakenteiden sekä rahoitus- ja yhteistyömallien käyttöönottamista.
Käytännön toimien ohjaajana elinvoimasopimus
Pohjois-Pohjanmaalla toimintamallin rakenteelliseksi työvälineeksi kehitettiin elinvoimasopimus. Siinä keskeiset toimijat sitoutetaan strategioihin ja niiden laatimiseen, hyvinvointi- tai ehkäisevän päihdetyön suunnitelmien tuottamiseen sekä käytännön elinvoima- ja hyvinvointityöhön.
Sopimus toimii kunnan sisäisen ohjauksen välineenä sekä elinkeinotoiminnan ja hyvinvointityön koordinaation ja yhteistyön edistämisen työvälineenä. Kunta voi mallin avulla suunnata resurssejaan kuntastrategian tai kuntalaisten asettamien hyvinvoinnin painopisteiden mukaisesti.
Elinvoimasopimuksen rakenteen ja muodon päättää jokainen kunta itse.
Vaala oli ensimmäinen kunta, joka allekirjoitti elinvoimasopimuksen
Vaalassa sopimus konkretisoi kunnassa viime vuosina tehdyn yhteisen työn kunnan asukkaiden koetun hyvinvoinnin ja kunnan elinvoiman edistämiseksi. Toimijat sitoutuvat edistämään ja toteuttamaan Vaalan kunnan arvojen mukaisesti kuntastrategiaa, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä ja ehkäisevän päihdetyön ohjelmaa. Ohjelma laadittiin Maaseudun arjen palveluverkosto -hankkeessa yhteistyössä EHYT ry:n ja Pohjois-Suomen AVI:n kanssa.
Vaala perusti omana toimialanaan hyvinvointiosaston vuoden 2019 alusta ja rakenteellisesti työtä kunnassa tukee ikäkausiverkostot. Ikäkausiverkostot koostuvat poikkihallinnollisesti kunnan toimijoista, yhdistyksistä, Oulunkaaren toimijoista, yrityksistä, seurakunnan sekä muiden tahojen kuten seurakunnan edustajista. Ikäkausiverkostot miettivät yhdessä, mitä toimenpiteitä ehkäisevän päihdetyön ohjelmasta otetaan käyttöön ja miten. Kunta rahoittaa yhdistysten toimintaa suuntaamalla toiminta-avustuksia osallistavan budjetoinnin tapaan ikäkausiverkostojen työhön.
- Elinvoimaisessa kunnassa aktiivinen ja toimelias yhteisö tekee yhdessä asioita hyvässä hengessä. Kuntalaisten hyvinvointi on kaikkien Vaalassa toimivien tahojen yhteinen asia.
Pirjo Nikula
hyvinvointijohtaja, Vaalan kunta
Nivalassa panostetaan ehkäisevän päihdetyön rakenteisiin ja käytännön toimiin
Arjen turvaa -työ innoitti Nivalassa ehkäisevän päihdetyön kehittämistyön käynnistämiseen. Dynamona toimi myös alueellisten ehkäisevän päihdetyön asiantuntijoiden tuki.
Ehkäisevän päihdetyön rakenteita lähdettiin muodostamaan harkiten ja käytettävissä olevat resurssit huomioiden. Aivan ensimmäiseksi nimettiin ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö ja osoitettiin lakisääteiset ehkäisevän päihdetyön tehtävät hyvinvointilautakunnalle.
Käytännön kehittämistyössä alkuun pääsee pienelläkin panostuksella: kunnan hyvinvointipalvelujen ja EHYT ry:n yhteistyötiimillä kartoitettiin akuuteimmat käytännön toimien tarpeet ja valittiin toimenpiteet. EHYT ry on toiminut Nivalassa alusta saakka kumppanina ja asiantuntijatukena ja järjestön tuottamia toimintamalleja on viety kouluihin.
Koulutuksia eri kohderyhmille
Juteltaisko-toimintamallilla tuetaan ala-koululaisten omaa ikäidentiteettiä ja eEhkäisevän päihdetyön osaajakoulutuksella vahvistetaan 5.-6. -luokkalaisten parissa toimivien ammattilaisten työn eettistä tietopohjaa. Peruskoulun 7-luokkalaisille tarjotaan vuorovaikutteisia päihdeoppitunteja Hubu-menetelmällä. Oppilaitosten henkilöstön osaamista digipelaamisesta on vahvistettu Pelitaito-koulutuksilla.
Juteltaisko?-oppitunnit ja vanhempainillat
Aikuisille vapaaehtoisille toteutettiin ensihuoli-koulutus rohkaisemaan ja vahvistamaan puheeksiottamisen taitoja.
Monialainen työryhmä kokoontuu ensimmäistä kertaa
Nyt Nivalassa on kutsuttu ensimmäistä kertaa koolle monialainen työryhmä verkottumaan ja suunnittelemaan käytännön ehkäisevää työtä kunnan eri toimintoihin. Valmisteilla on myös alueellinen ehkäisevän päihdetyön toimintamalli. Sitä kehitetään kaupungin ja kaupunkilaisten yhteistyönä ja tueksi kerätään olemassa olevat ehkäisevän työn mallit.
Loppuvuoteen on suunnitteilla myös päihdekysely, jolla kartoitetaan asukkaiden tilannetta ja tarpeita.
Sinikka Korpela
Ehyt ry, aluekoordinaattori
Suoma Korhonen
Nivalan kaupunki, hyvinvointikoordinaattori, ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö
Pirjo Nikula
hyvinvointijohtaja, Vaalan kunta