Tolokkua toimintaan sotkamolaisittain
Seikkailukasvatuksen keinoja hyödyntävä sotkamolainen Tolokku-toiminta on sotkamolaisten ammatikseen nuorisotyötä tekevien ideoima toimintamuoto, jolla tuetaan nuorten siirtymistä yläkoululle. Alkunsa toiminta sai jo kaksikymmentä vuotta sitten.
Toiminnalla tuetaan nuorten siirtymää yläkouluun ja autetaan nuorta löytämään omia vahvuuksiaan ja tapoja selviytyä erilaisista kasvun ja siirtymän haasteista. Samalla tuetaan myös kouluja niiden kasvatustyössä. Toiminnassa ovat mukana nuorisotoimi ja perusopetus, ruokahuolto, seurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyö, koulutoimi ja poliisi sekä Kainuun soten Polku-työpari.
Tolokku-työ kattaa kuudes- ja seitsemäsluokkalaiset ja nykyään myös kolmasluokkalaiset. Kuudesluokkalaisten Kipinä-päihdepäivä tarkoittaa päiväretkeä maastossa, rastilta toiselle seikkaillen. Rastien aiheina on päihdevalistus, oman itsensä tunteminen ja omien rajojen ylittäminen. Seiskaluokkalaisten Seiska-päivien ohjelmaan kuuluu maastoretkiä, joilla tehdään erilaisia ryhmäytymistehtäviä. Seiska-päiviä seuraa vielä niin sanottu seurantatapaaminen. Kullakin osiolla on omat erityispiirteensä, mutta kaikki toiminta tähtää nuoren kasvun ja kehityksen tukemiseen.
Työtapaa kehitetään edelleen ja viime vuonna lanseerattiin kolmasluokkalaisille Kaveripäivä, jonka tavoitteena on ehkäistä koulukiusaamista. Kaveripäivä tarjoaa lapselle yhden päivän ajan mahdollisuuden oppia ja ihmetellä yhdessä toisten sotkamolaisten ikätovereiden kanssa omaa minää, ystävyyttä sekä toisten arvostamista. Tukioppilaita koulutetaan toimimaan vertaisohjaajina.
Tolokusta on tehty kaksi opinnäytetyötä:
- Pekka Vähäkangas: Seikkaillen Seiskalle
- Miia Hyvönen, Satu Sirviö: Onko olut alkoholia.
Marja-Maija Pyykkönen
nuorisotoimenjohtaja
Sotkamon kunta