Tee työtä jolla on tarkoitus, mutta älä odota tuloksia heti
Ehkäisevä päihdetyö vaatii poliittisilta päättäjiltä ja tekijöiltä sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä. Sen tyypillisiä tavoitteita ei ole mahdollista saavuttaa nopeasti: esimerkiksi asenteiden tai toimintakulttuurien muutos eivät tapahdu tempuilla. Terveys ja hyvinvointi on samaan aikaan sekä hyvin subjektiivinen että hyvin yhteiskunnallinen asia. Meidän ammattilaisten pitää nähdä kauas.
Ehkäisevää päihdetyötä vai sirkushuveja -seminaari marraskuussa
Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelman vuosittainen seminaari järjestetään marraskuun 5. päivä. Ammattilaisille suunnatussa tilaisuudessa kuullaan tuoreita mini-interventioon liittyviä kehittämistuloksia kentältä, käsitellään ehkäisevän työn kuumin näkökulma ”Islannin ihme” ja puhutaan terveysviestinnästä vaikuttamisen välineenä.
Aamupäivän valtakunnallisen tilaisuuden jälkeen useilla alueilla jatketaan oman koulutustilaisuuden parissa. Esimerkiksi Tampereella tartutaan ehkäisevän työn koordinaattorin tehtäviin ja Satakunnassa käsitellään koulujen päihdekasvatusta. Lisää tietoa seminaarista ja ilmoittautumiset paikan päälle tulijoilta THL:n tapahtumasivuilta.
Toimintaohjelma tähyää kauas ja etenee kohti tavoitteita
Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma edistää tavoitteitaan sekä kansallisesti että alueellisissa pilotti- ja kehittämishankkeissa. Ohjelma tukee ja ohjaa kunnissa ja alueilla tehtävää lakisääteistä työtä. Kun tavoitteet ovat yhteisiä, kehittämisen resurssit hyödyttävät laajaa joukkoa. Ohessa esimerkkejä pitkäjänteisen työn tuloksista:
- Alueelliset ja paikalliset rakenteet vahvistuvat selkeiden koordinaatiomallien myötä. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa ehkäisevän päihdetyön koordinaattorin tehtävien määrittelyä alueellisesti ja kunnissa sekä resurssien varmistamista. Tämän eteen on tehty työtä erityisesti THL:n vetämässä alueellisten ept-asiantuntijoiden työryhmässä. Tällä hetkellä odotetaan hallitusohjelman toimeenpanon suunnitelmaa.
- Riskikäytön tunnistaminen systematisoituu entisestään samalla kun kehitetään päihteiden käytön ja mini-intervention kirjaamista läpi koko terveydenhuollon prosessien. Toimintaohjelman osana toteutetussa kirjaamisen kehittämisen pilotissa on kunnostautunut esimerkiksi Päijät-Häme.
- Pakka-mallin käyttöönotto ja laadukas toteuttaminen helpottuvat uuden, keväällä lanseerattavan koulutuksen myötä. Uudet VerkkoPakka-sivut helpottavat tiedon etsimistä jo nyt.
- Tieto-ohjauksen välineet monipuolistuvat erityisen, Sotkanetistä löytyvän, päihdeavainindikaattori-paketin laajentumisen myötä. Indikaattoreita voi käyttää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja ehkäisevän päihdetyön tavoitteiden valinnassa ja kunnan tai alueen tilanteen pitkäaikaisessa seurannassa. Myös pakka-toimintamallia tukevat ns. pakka-indikaattorit löytyvät listasta.
Teija Strand
kehittämispäällikkö
THL