Lastensuojelu ja kriisityö

Kriisi on tila, johon liittyy psyykkistä tuskaa, tasapainottomuutta ja elämän jatkuvuuden kyseenalaistamista. Kriisissä oleva ihminen tuntee usein hätää sekä avuttomuuden tunnetta ja hänen perusturvallisuuden tunteensa voi heikentyä. Kriisi on monesti järkyttävä ja yllättävä tilanne, jossa aiemmin käytetyt toimintamallit ja ratkaisut eivät toimi tilanteen selvittämiseksi. Yleensä ihminen ei joko pysty tai osaa varautua kriisiin.
Kriisit kuuluvat elämään (Suomen Mielenterveys ry)

Lapsi ei välttämättä ilmaise surua ja järkytystään samoin kuin aikuinen ja siksi läheisten voi olla vaikea tietää, miten lapsi kokee kriisin. Lapsella on kuitenkin järkyttävän tapahtuman jälkeen samankaltaisia tyhjyyden, hämmennyksen, surun, raivon ja epäuskon tunteita kuin aikuisillakin. Lapsi tarvitsee tunteiden käsittelyssä tukea ja turvaa aikuiselta. 

Lastensuojelun työntekijän rooli kriisityössä

Lastensuojelutyössä ja etenkin huostaanottovaiheessa vaikeat tunteet kohdistuvat usein huostaanottoa valmistelevaan sosiaalityöntekijään. Työntekijän on kyettävä tunnistamaan kriisiin liittyviä tunteita ja pystyttävä ottamaan vastaan ja käsittelemään kriisissä olevan ihmisen vaikeita tunnepurkauksia kuten vihaa ja aggressiota.

Lastensuojelun työntekijällä on tärkeä rooli auttaa asiakasta selviytymään kriisin eri vaiheista ja sopeutumaan uusiin olosuhteisiin. Kriisitilanteeseen reagoidaan aina yksilöllisesti.

Työntekijän tulisi tietää, mistä on mahdollista saada kriisiapua vanhemmille tai lapselle, jos hän ei itse voi tai osaa auttaa kriisissä olevaa ihmistä. Kriisivaiheessa on arvioitava, onko työntekijä kriisissä olevan vanhemman tai lapsen tukija ja auttaja eli pystyvätkö asiakkaana olevat henkilöt tukeutumaan työntekijään vai onko heidät ohjattava muualle ja huolehdittava kriisityön käynnistymisestä.
Milloin apua ja mistä? (Suomen Mielenterveys ry)

Kriisityön tavoitteet

Kriisityö on pääsääntöisesti lyhytkestoista, suunnitelmallista ja tavoitteellista auttamista. Kriisityö voi sisältää asiakastyötä, palvelujen välittämistä, hoivaa ja asiakkaan kokonaisvaltaista tukemista. Tärkeää on myös ottaa lähiverkosto mukaan työskentelyyn.

Kriisityön tekeminen edellyttää erityisosaamista, kykyä arvioida ja ymmärtää kriisissä olevan henkilön yksilöllistä tilannetta sekä rakentaa riittävää tukiverkostoa kriisin keskelle joutuneen yksilön tueksi.

Kriisityö ei kuitenkaan ole terapiaa, vaan sen tavoitteena on auttaa ihmistä selviytymään tilanteesta. Kriisityössä pyritään estämään kriisin vaiheisiin takertuminen ja patologinen kehitys sekä ohjaamaan kriisiin joutunut ihminen tarvittaessa saamaan terapeuttista tai muuta jatkohoitoa.

Kriisin vaiheet

Sokkivaihe

Sokkivaihe syntyy tyypillisesti heti traumatapahtuman jälkeen ja se voi kestää useita vuorokausia. Ihmiset käyttäytyvät hyvin eri tavoin tässä vaiheessa. Tunteet voivat vaihdella äärilaidasta toiseen. Joku voi tulla vihaiseksi, joku itkee, joku on puhumaton ja joku voi mennä paniikkiin.

On tyypillistä, ettei sokkivaiheesta muista jälkeenpäin mitään, ja silloin annetut tiedot saattavat unohtua täysin. Psyykkinen sokki suojaa mieltä sellaiselta tiedolta ja kokemukselta, jota se ei pysty vastaanottamaan. Sokkivaiheessa on tärkeää, että joku huolehtii, kuuntelee ja on lähellä.

Sokkivaiheen tyypillisiä oireita ovat:

  • sekavuus;
  • järkytys;
  • puutteellinen tilanteen hahmotus;
  • aistien terävöityminen;
  • epäadekvaatti käyttäytyminen;
  • ajan ja todellisuudentajun heikentyminen;
  • yliaktiivisuus tai flegmaattisuus; ja
  • fyysiset oireet (sydämen tykytys, vapina, hikoilu, vatsaoireet, nopea hengitys, palelu, päänsärky).

Miten voi auttaa sokkivaiheessa:

  • Rauhoita.
  • Kosketa, kuuntele ja luo turvallinen ilmapiiri.
  • Vastaa kysymyksiin rehellisesti.
  • Ota tilanne hallintaan.

Reaktiovaihe

Reaktiovaiheessa ihminen alkaa ymmärtää sen, mitä on tapahtunut ja reagoida siihen. Reaktiovaihe on usein tunteiden myllerrystä; itkua, surua, syyllisyyttä ja epätoivoa. Jotkut ihmiset keskittyvät syyllisten etsimiseen ja silloin keskeisin tunne on viha ja aggressio, joka kohdistuu ulkopuoliseen ihmiseen tai tahoon. Syyttäminen on suojamekanismi, joka suojaa omilta vaikeilta tunteilta.

Reaktiovaiheeseen liittyy tyypillisesti myös pelkoa ja häpeää ihmisten kohtaamiseen traumaattisen kokemuksen jälkeen. Voimakkaat somaattiset oireet ovat myös mahdollisia, esimerkiksi pahoinvointi, rytmihäiriöt ja väsymys. 

Reaktiovaiheen tyypillisiä merkkejä ovat:

  • pelko;
  • suru;
  • syyllisyys;
  • kieltäminen;
  • eristäytyminen; ja
  • hoivan tarve.

Miten voi auttaa reaktiovaiheessa:

  • Luo luottamuksellinen ilmapiiri, joka mahdollistaa auttamisen. 
  • Kuuntele kriisissä olevan ihmisen tunteita, ajatuksia ja reaktioita tapahtumasta.
  • Keskustele ja jäsennä tapahtunutta.
  • Varaudu ja hyväksy henkilön aggressiiviset reaktiot.

Työstämisvaihe

Reaktiovaihetta seuraa kriisin työstämisvaihe, jolloin ihminen käsittelee asiaa omassa mielessään joko tietoisesti tai tiedostamatta.

Tälle vaiheelle tyypillisiä oireita ovat muisti- ja keskittymisvaikeudet. Tyypillistä on myös tavanomaisen joustokyvyn häviäminen, mikä voi johtaa siihen, että ihminen menettää malttinsa helposti ja saa epätyypillisiä raivokohtauksia. Työstämis- ja käsittelyvaiheessa ihminen saattaa melkein kokonaan vetäytyä ihmissuhteista ja muista velvollisuuksistaan.

Tavanomaista on, että ihminen on fyysisesti läsnä, muttei psyykkisesti. Kriisin työstämis- ja käsittelyvaihe kestää yleensä kauan, jopa vuoden tapahtumasta. Kriisireaktiot vähenevät hitaasti.

Työstämisvaiheessa on tyypillistä että:

  • ahdistuksen tunteet alkavat vähitellen väistyä;
  • tunteet saavat hahmon ja nimen, jolloin niistä on helpompi keskustella; ja
  • tapahtunut pystytään hiljalleen jäsentämään.

Miten voi auttaa työstämis- ja käsittelyvaiheessa:

  • Anna aikaa.
  • Ole tukena.
  • Ole positiivinen kuuntelija.
  • Ole empaattinen myötäeläjä.

Uudelleen suuntautumisen vaihe

Kriisin uudelleen suuntautumisen vaihe kestää koko elämän ja tavoitteena on "oppia elämään asian kanssa". Traumaattisesta kokemuksesta on tullut osa itseä ja omia kokemuksia. Tapahtuma ei kuitenkaan enää ole jatkuvasti mielessä ja täytä ajatuksia. Voidaan sanoa, että kriisin kokenut ihminen on työstänyt kokemuksensa läpi.

Uudelleen suuntautumisen vaiheessa on tyypillistä, että:

  • kriisin kokenut ihminen pystyy ajattelemaan ja läpikäymään tapahtumaa ja kohtaamaan sen ilman ahdistusta tai pelkoa;
  • traumaattisesta tapahtumasta on tullut osa itseä; ja
  • tapahtuma ei ole enää jatkuvasti mielessä.

Lapsi ja kriisi

Lapsilla on muita ikäryhmiä suurempi riski joutua myös vakavan trauman uhriksi. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tärkeämpi on lapsen arjessa mukana olevien lähi-ihmisten rooli. Apu tapahtuneen ymmärtämiseksi ja uusien selviytymiskeinojen oppiminen varustavat lasta elämässä selviytymiseen ja suojaavat häntä pitkäkestoisilta, elämää rajoittavilta traumaattisilta vaikutuksilta.

Asian puheeksi ottaminen on aina aikuisen vastuulla

Lapset eivät unohda järkyttäviä kokemuksia sillä, että niistä ei puhuta. Asian puheeksi ottaminen on aina aikuisen vastuulla. Kieltäminen ja välttely voivat toimia lyhytaikaisina selviytymiskeinoina, mutta pitempään jatkuvina ne voivat johtaa ongelmiin.

Lapsen elämänhalu ja toivo vahvistuvat arjen vuorovaikutuksessa läheisten aikuisten kanssa. Äkillinen ja järkyttävä tapahtuma horjuttaa elämän ja arjen perusteita. Lasten ja nuorten selviytymisvoimavarat ovat rajallisemmat kuin aikuisten, eikä pelkkä ajan kuluminen tervehdytä traumatisoitunutta lasta. Selvitäkseen lapsi tarvitsee aikuisia, joiden kanssa hän voi turvallisesti käsitellä vaikeaa tapahtumaa.

Tärkeää on puhua lapsen kanssa tapahtuneesta. Olennaista on, että lapsi ymmärtää tapahtuman olevan totta ja että hänellä on käsitys tapahtuneesta, sen syistä ja seurauksista. Näin mieli- ja kauhukuville jää mahdollisimman vähän tilaa, mikä vuorostaan vähentää mahdollisia syyllisyydentunteita. Kaikkia ikäviä yksityiskohtia ei kuitenkaan tarvitse kertoa.

Kuuntele keskeyttämättä, mitä lapsi kertoo ajatuksistaan ja tunteistaan. Korjaa vasta sen jälkeen lapsen mahdolliset väärinkäsitykset tapahtuneesta. Jos lapsi ei löydä sanoja kuvaamaan tunteitaan, auta häntä löytämään ne. Kohtaa kaikki lapsen kysymykset, vaikka kaikkiin ei löytyisikään vastausta. Älä peitä liikaa omia tunteitasi, mutta kerro lapselle, että luotat selvitytymiseesi niistä huolimatta.

Lapsen suru on usein pätkittäistä, ei jatkuvaa. Suru voi tulla varsinkin hiljaisina hetkinä, esimerkiksi iltaisin. Rohkaise lasta ilmaisemaan tunteitaan esimerkiksi leikkimällä tai piirtämällä. Tue lapsen turvallisuuden tunnetta ylläpitämällä arkirutiineja.

Kerro tilanteesta lapsen kanssa toimiville aikuisille

Kerro päivähoitopaikkaan tai opettajille, mitä on tapahtunut, jotta lapsen mahdolliset reaktiot ymmärretään ja kohdataan oikein. Jos kriisi on kohdannut perhettä, vanhemmat eivät ehkä jaksa koko aikaa olla riittävästi lapsen tukena. Silloin lasta auttaa parhaiten, kun sopii jonkun lapselle turvallisen ja tutun aikuisen kanssa, että hän on läsnä ja tukena lapselle.

Muistilista

Anna lapselle oikeaa tietoa, mutta suojaa häntä tietotulvalta

  • Käy lapsen kanssa asiaa läpi.
  • Kysy, mitä lapsi tietää, mitä ajattelee asiasta, ja mitä juuri hän näki, kuuli tai koki.
  • Kerro mitä itse tiedät.
  • Selvitä väärinkäsitykset.
  • Vältä monimutkaista kuvakieltä, älä esimerkiksi vertaa kuolemaa uneen tai matkaan.
  • Suojaa lasta liialta media-altistukselta, rajoita etenkin dramaattisten aistivaikutelmien syntymistä (järkyttävät kuvat, ääniefektit).
  • Siirrä omaa uutisten seuraamista myöhäiseen iltaan lapsen suojaamiseksi – hiljennä ääntä kun lapsi on levolla.

Anna lapselle aikaa ymmärtää ja tee tapahtuneesta toden tuntuinen

  • Ole avoin lapsen kysymyksille.
  • Juttele kun hän sitä haluaa, mutta älä odota juttutuokioista pitkiä.
  • Vahvista lapsen turvallisuuden tunnetta – hän ei ole vaarassa nyt.
  • Ole valmis pohtimaan lapsen kanssa kuolemaa ja väkivaltaa, vaikka et itsekään olisi varma vastauksistasi.

Auta lasta selviytymään

  • Anna tilaa vaihtelevalle tunneilmaisulle ja sille, että tunneilmaisu välillä näyttää katoavan kokonaan.
  • Salli onnettomuusleikit (muun muassa kuoleminen, onnettomuudet), mutta auta lasta löytämään lohduttava ratkaisu leikkiin.
  • Auta lasta käsittelemään myös syyllisyyden ja vihan tunteita, kuolemanpelkoa ja muita yllättäviä reaktioita.
  • Salli lapsen myötäelää, mutta älä salli vastuun ottamista aikuisen jaksamisesta.
  • Näytä omat tunteesi ja kerro että luotat selviytymiseesi niistä huolimatta.
  • Huolehdi lapsen arjen turvallisesta jatkumisesta ja arkirutiineista.

Auttaminen huostaanottokriisissä

Lapsen lisäksi myös vanhemmat tarvitsevat apua ja tukea lapsensa sijoituksen yhteydessä kokemassaan kriisissä. Apua tarvitaan menetyksestä aiheutuvien tunteiden käsittelyyn, uuteen tilanteeseen sopeutumiseen, oman elämän uudelleenjärjestämiseen sekä etävanhempana toimimiseen.

Tuettaessa huostaanottokriisissä olevaa perhettä on muistettava, että kukin ihminen on asiantuntija itseään koskevissa asioissa ja tuntee omat voimavaransa parhaiten.

Työntekijä voi olla apuna löytämässä kullekin parhaiten sopivia kriisistä selviytymiskeinoja ja niiden käyttöönottoa. Tunteiden tunnistaminen, ymmärtäminen, hyväksyminen ja käsitteleminen sekä siihen liittyen kriisitilanteen kohtaaminen ja hyväksyminen ovat keinoja työstää kriisiä ja selviytyä elämässä eteenpäin.

Erilaiset huostaan otettujen lasten vanhempien vertaisryhmät sekä huostaan otettujen lasten vertaisryhmät ovat osoittautuneet hyviksi tavoiksi käsitellä kriisiä yhdessä samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa.

Lähteet ja lisätietoa

Päivitetty: