Aineiden ja esineiden haltuunotto

Lastensuojelulaitoksen on otettava haltuun lapsen hallussa olevat 

  • päihtymistarkoituksessa käytettävät aineet tai tällaisen aineen käyttöön erityisesti soveltuvat välineet ja
  • sellaiset aineet tai esineet, jotka on tarkoitettu lapsen itsensä tai toisen henkilön vahingoittamiseen.

Laitoksen haltuun saadaan ottaa myös sellaiset aineet tai esineet

  • jotka ominaisuuksiensa puolesta soveltuvat vaarantamaan lapsen omaa tai toisen henkilön henkeä, terveyttä tai turvallisuutta tai vahingoittamaan omaisuutta,

jos on todennäköistä, että lapsi käyttää aineita tai esineitä näihin tarkoituksiin. 

Lastensuojelulaki 65 § 1 momentti (Finlex)

Lisäksi laitoksen haltuun saadaan ottaa

  • lapsella olevat lapsen oman tai toisten lasten sijaishuollon järjestämistä tai laitoksen yleistä järjestystä todennäköisesti vakavasti haittaavat muut aineet ja esineet sekä
  • lapsen hallussa olevat tupakkatuotteet tai nikotiininesteet.

Lastensuojelulaki 65 § 3 ja 4 momentti (Finlex)
Tupakkalaki 118 § (Finlex)

Päihdyttävät aineet ja käyttövälineet

Päihdyttäviä aineita ovat esimerkiksi huumausaineet, alkoholi, alkoholipitoiset juomat, huumausaineeksi luokiteltavat lääkkeet ja haisteluun käytettävät liuottimet. Olennaista on, että aine on lapsella päihtymistarkoituksessa. Haltuun on otettava myös päihteiden käyttöön soveltuvat välineet, kuten lääkeruiskut, hasis- ja vesipiiput sekä käymis- ja tislausastiat. 

Vahingoittamiseen tarkoitetut aineet ja esineet

Aineita ja esineitä, jotka on tarkoitettu lapsen itsensä tai toisen henkilön vahingoittamiseen voivat olla muun muassa

  • sellaisia, joiden käyttö tai hallussapito on muussa laissa kielletty tai on luvanvaraista (ampuma-aseet, patruunat, kaasusumuttimet ja räjähteet)
  • järjestyslaissa säädetyt vaaralliset esineet (kuten nyrkkiraudat, stiletit ja heittotähdet, sähkölamauttimet ja muuksi esineeksi naamioidut teräaseet)
    Järjestyslaki 9 § (Finlex)
  • lapsen itsensä valmistamat esineet, jotka on tarkoitettu hänen tai muun henkilön vahingoittamiseen ja
  • lapsen itsensä tai toisen henkilön vahingoittamiseen tarkoitetut liottimet ja hapot.

On olemassa lukematon määrä esineitä, joilla periaatteessa voi vahingoittaa joko omaisuutta tai henkeä ja terveyttä. Tästä syystä edellytyksenä on, että lapsen käytös selvästi viittaa siihen, että esinettä tai ainetta ollaan käyttämässä väärin, ennen kuin tämänkaltaisia esineitä voidaan ottaa pois. Lapsi saattaa esimerkiksi uhkailla sanallisesti tai olla muutoin aggressiivinen.

Sijaishuollon järjestämistä tai laitoksen järjestystä todennäköisesti haittaavat aineet ja esineet

Sijaishuollon järjestämistä tai laitoksen yleistä järjestystä todennäköisesti vakavasti haittaavien aineiden ja esineiden haltuunoton tarkoituksena on esimerkiksi estää karkaamisia, huumausaineiden kauppaa tai vastaavia vakavasti sijaishuollon tarkoituksen vastaisia toimia.

Haltuun otettavia esineitä voivat tällaisessa tilanteessa olla myös esimerkiksi kännykkä tai mopo. Haltuunotto on tarkoitettu käytettäväksi vain akuuteissa tilanteissa ja se voi kestää vain niin kauan kuin se on välttämätöntä lapsen hoidon ja kasvatuksen kannalta.
Lastensuojelulaki 65 § 3 momentti (Finlex)

Lapselta oli otettu haltuun tietokone yöajaksi, mutta päätös oli tehty vasta myöhemmin. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan  lastensuojelulaki mahdollistaa esimerkiksi tietokoneen haltuunoton, jos se saattaa vaarantaa sijaishuollon tarkoituksen toteutumisen. Ensin on pyrittävä muulla tavoin saamaan muutos, esimerkiksi keskustelemalla. AOA:n mukaan päätös olisi pitänyt tehdä aiemmin, ja perustella asianmukaisesti. AOA kiinnitti laitoksen huomiota asiaan. 
EOAK/1997/2020 (oikeusasiamies.fi)

Laitoksessa ei voi olla sääntöä, joka kieltää lapsen oman puhelimen käytön laitoksen yleisissä tiloissa. "Puhelimen käytön rajaaminen laitoksen yleisissä tiloissa voi kuitenkin olla hyväksyttävää sellaisissa tilanteissa, joissa puhelimen käyttö aiheuttaa vaaraa tai haittaa lapselle itselleen tai muille sijoitetuille lapsille, tai jos rajaaminen on muusta syystä, kuten yksityisyyden suojan takaamiseksi välttämätöntä."
EOAK/6232/2020 (oikeusasiamies.fi)
 

Tupakkatuotteet ja nikotiininesteet

Tupakkatuotteet tai nikotiininesteet voidaan ottaa pois esimerkiksi silloin, kun lastensuojelulaitoksen työntekijä havaitsee näitä lapsella (esimerkiksi pöydällä tai lapsen tupakoidessa). Tupakat voidaan ottaa laitoksen haltuun myös silloin, kun näitä löytyy lapselta henkilöntarkastuksen yhteydessä. 

Lastensuojelulaki ei kuitenkaan oikeuta tekemään lapselle henkilöntarkastusta tai tarkastamaan tämän huonetta, omaisuutta tai lähetyksiä tupakkatuotteiden löytämiseksi. 

Lastensuojelulaki ei myöskään velvoita laitosta ottamaan haltuun lapsella olevia tupakkatuotteita. Harkitessa tupakkatuotteiden haltuun ottoa, tulee arvioida sitä, onko haltuunotolla tilanteessa enemmän myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia lapsen tilanteeseen. 

Laitoksen tehtävänä on kuitenkin aina kannustaa ja tukea lasta savuttomuuteen. Jos lapsi tarvitsee tupakoinnin lopettamiseksi vieroituslääkettä, arvion asiasta tekee lääkäri. 

HE 237/2018 vp, s. 55 (Eduskunta)

Toteuttaminen ja kesto

Haltuunoton voi tehdä

  • laitoksen johtaja tai
  • laitoksen hoito- ja kasvatushenkilökuntaan kuuluva henkilö.

Asiasta on viipymättä ilmoitettava johtajalle tai hänen määräämälleen hoito- ja kasvatushenkilökuntaan kuuluvalle henkilölle, jonka tulee tehdä haltuunotosta päätös, jos omaisuutta ei palauteta.
Lastensuojelulaki 65 § 2 momentti (Finlex)

Hoito- ja kasvatushenkilöstöllä tarkoitetaan laitokseen lapsen hoitamista ja kasvattamista varten palkattua henkilöstöä, jolla on tehtävään soveltuva ammatillinen tutkinto. Soveltuvana ammatillisena tutkintona ei voida pitää esimerkiksi vartijan koulutusta. Laitoksen yhteydessä toimivassa koulussa työskentelevä opettaja ei myöskään ole oikeutettu käyttämään rajoitustoimenpiteitä.

Sijaishuollon järjestämistä tai laitoksen yleistä järjestystä todennäköisesti vakavasti haittaavan aineen tai esineen haltuunottoa ei saa jatkaa pidempään kuin se on lapsen hoidon ja kasvatuksen sekä laitoksen järjestyksen kannalta välttämätöntä.

Omaisuuden palauttaminen tai hävittäminen

Haltuun otettu omaisuus on palautettava lapselle viimeistään sijaishuollon päättyessä, ellei omaisuuden palauttamisesta tai hävittämisestä ole muussa laissa toisin säädetty.
Lastensuojelulaki 65 § 5 momentti (Finlex)

Ampuma-aselain ja räjähdeasetuksen mukaan lapselta otetut luvattomat ampuma-aseet, kaasusumuttimet sekä räjähteet on luovutettava poliisille.

Alkoholijuoman tai muun alkoholipitoisen aineen hävittämisestä säädetään alkoholilaissa. 

Tupakkalaissa säädetään tupakkatuotteiden hävittämisestä. Tupakkatuotteet on palautettava 18-vuotiaalle tai sijaishuollon päättyessä alaikäisen huoltajalle, koska tupakkatuotteita ei voida hävittää, ellei niitä ole julistettu valtiolle menetetyiksi.

Alkoholilaki 86 § (Finlex)
Ampuma-aselaki (Finlex)
Räjähdeasetus (Finlex)
Tupakkalaki 119 § (Finlex)

Päätöksenteko

Päätös haltuunotosta on tehtävä, ellei omaisuutta heti tilanteen rauettua palauteta lapselle. 

Päätöksen tekee

  • laitoksen johtaja tai
  • hänen määräämänsä hoito- ja kasvatushenkilökuntaan kuuluva henkilö.

Lastensuojelulaki 65 § 2 momentti (Finlex)

Muutoksenhaku

Päätös on annettava tiedoksi 12 vuotta täyttäneelle lapselle ja hänen huoltajalleen, joilla on muutoksenhakuoikeus. Päätöksessä tulee olla muutoksenhakuohje. Tämän lisäksi lapselle ja huoltajille on annettava ymmärrettävällä tavalla tietoa heidän käytössään olevista muutoksenhaku- ja oikeussuojakeinoista.
Lastensuojelulaki 89 § 4 ja 5 momentti (Finlex)
Lastensuojelulaki 32 a § (Finlex)

Kirjallisuutta

  • Räty, Tapio (2019) Lastensuojelulaki. Käytäntö ja soveltaminen. Helsinki: Edita Publishing Oy.
  • Saastamoinen, Kati (2018). Lapsi sijaishuollossa - yhteydenpidon rajoittaminen ja rajoitustoimenpiteet. Helsinki: Edita Publishing Oy.