Tippuri

Mikä on tippuri?

Tippuri on Neisseria gonorrhoeae -bakteerin aiheuttama seksiteitse leviävä tulehdus. 

Tippuri voi aiheuttaa tulehduksen

  • virtsaputken
  • kohdunkaulan
  • peräsuolen
  • nielun tai
  • silmän sidekalvon alueelle.

Miten tippuri tarttuu?

Tippuri tarttuu suojaamattomassa emätin- ja anaaliyhdynnässä ja suuseksissä. Bakteeri voi kulkeutua käsien välityksellä myös silmiin. 

Myös oireeton tippuri tarttuu.

Miten tippurin tarttuminen ehkäistään?

Kondomi  suojaa tippuritartunnalta oikein käytettynä. Etenkin miesten välisessä seksissä tulee lisäksi käyttää joko vesi- tai silikonipohjaista liukuvoidetta.

Tartunnan toteamisen jälkeen on tärkeää tutkia ja hoitaa tartunnan saaneen seksikumppanit. Näin saadaan estettyä jatkotartuntoja. 

Seksitaudit ja niiden ehkäisy

Mitkä ovat tippurin oireet?

Tippuri on usein alkuvaiheessa oireeton tai vähäoireinen. 

Miehillä tippuri voi aiheuttaa

  • tihentynyttä virtsaamistarvetta
  • kirvelyä virtsatessa
  • runsastakin kellertävää vuotoa virtsaputkesta. 

Naisilla voi esiintyä 

  • virtsaamisvaivoja
  • lisääntynyttä valkovuotoa
  • alavatsakipua. 

Suutartunnoissa tippuri voi oireilla kurkkukipuna ja kirvelynä suussa ja peräsuolitartunnoissa kirvelynä ja limaisena vuotona. 

Silmään levitessä tippuri aiheuttaa silmän sidekalvon punoitusta ja rähmimistä. 

Miten tippuritartunta todetaan?

Tippuritartunta voidaan todeta virtsanäytteestä tai tartunta-alueelta – virtsaputken suulta, kohdunsuulta, peräsuolesta, nielusta tai silmän sidekalvolta – otetusta vanupuikkonäytteestä.

Jos epäilee saaneensa tippuritartunnan, kannattaa hakeutua tutkimuksiin ja hoitoon mahdollisimman varhain esimerkiksi omalle terveysasemalle tai sukupuolitautien poliklinikalle. 

Tutkimus on maksuton kunnallisissa terveydenhoitopaikoissa.

Miten tippuria hoidetaan?

Tippuria hoidetaan antibiootilla. Antibiooteille vastustuskykyiset tippurikannat ovat kuitenkin lisääntyneet. 

Hoidon onnistuminen varmistetaan jälkitarkastuksessa. Seksistä tulee pidättyä ensimmäisen hoitoviikon ajan, ja kondomia tulee käyttää jälkitarkastukseen asti.

Tippurin tutkimus ja hoito ovat maksuttomia kunnallisissa terveydenhoitopaikoissa. 

Miten paljon tippuria esiintyy?
 
Lue tippurin esiintyvyydestä Suomessa