Verenvuotokuume

Mikä on viruksen aiheuttama verenvuotokuume?

Verenvuotokuumeet ovat virusten aiheuttamia yleensä vakavia, mutta Euroopassa hyvin harvinaisia sairauksia. 

Verenvuotokuumeita aiheuttavat useat eri virukset ja ne ovat zoonooseja eli ne tarttuvat ihmisiin eläimistä. Ainoa Suomessa esiintyvä verenvuotokuume on Puumala-viruksen aiheuttama myyräkuume, joka on yleensä taudinkuvaltaan melko lievä.

Miten verenvuotokuume tarttuu?

Osa aiheuttajista (arbovirukset) lisääntyy nisäkkäiden lisäksi hyttysissä ja punkeissa, jotka voivat toimia tartunnan siirtäjinä ihmiseen. 

Toiset aiheuttajista (arenavirukset) voivat tarttua ihmiseen suoraan aerosolitartuntana eläinten eritteistä. Hedelmälepakkoa pidetään tutkimusten mukaan todennäköisenä vakavaa verenvuotokuumetta aiheuttavien filovirusten (ebola ja Marburg) säilymönä eli reservuaarina.

Taulukko tärkeimmistä verenvuotokuumeista, vektoreista, eläinreservuaareista ja esiintymisalueista
Tauti Tartunta/Vektori Eläin, josta tartunta lähtöisin Esiintymisalue
Denguekuume hyttynen apinat, (ihmiset) Afrikka, Aasia, Etelä-Amerikka, Karibia
Keltakuume hyttynen apinat, (ihmiset) Afrikka, Etelä-Amerikka
Lassakuume aerosolitartunta rotta Länsi-Afrikka
Rift Valley -kuume hyttynen useat nisäkkäät Afrikka
Krimin-Kongon verenvuotokuume punkki useat nisäkkäät, jyrsijät Eurooppa, Afrikka, Aasia
Filovirukset - ebola, Marburg veri- tai eritealtistus
riista
hedelmälepakot, apinat, muut sairastuneet nisäkkäät Afrikka

 

Verenvuotokuumetta aiheuttavista viruksista osan on osoitettu tarttuvan henkilöstä toiseen.

Tällaisen tartunnan riski on suurin Krimin-Kongon verenvuotokuumeessa, lassakuumeessa ja ebola- ja Marburg -virusinfektioissa. Tartunta tapahtuu pääasiassa veren ja eritteiden välityksellä.

Miten verenvuotokuumeen tarttuminen ehkäistään?

Keltakuumetta lukuun ottamatta verenvuotokuumeisiin ei ole vielä olemassa viranomaisten hyväksymää rokotetta.

Suojautuminen hyttysiltä ja punkeilta vähentää sairastumisriskiä ainakin osassa taudeista.

Mitkä ovat verenvuotokuumeen oireet?

Itämisaika vaihtelee taudin ja sen aiheuttajan mukaan, mutta on yleensä 5–10 päivää, pisimmillään 3 viikkoa. 

Usein alkuvaiheessa esiintyy flunssan kaltaisia oireita: 

  • kuume
  • päänsärky
  • lihaskipu
  • vatsakipu 
  • ripuli
  • kurkkukipu.

Mitkä ovat verenvuotokuumeen jälkitaudit ja seuraukset?

Vaikeammissa tapauksissa muutaman päivän jälkeen alkaa ilmaantua: 

  • nenä- ja ienverenvuotoja 
  • ihon alaisia verenvuotoja 
  • verioksentelua
  • vuotoja sisäelimiin.

Kuolleisuus vaihtelee taudinaiheuttajan mukaan ja voi olla jopa 30–90 %:n suuruinen. 

Miten verenvuotokuumeet todetaan?

Verenvuotokuumeet voidaan todeta verinäytteestä osoittamalla vasta-aineita tai taudinaiheuttaja. Taudinaiheuttajasta riippuen myös muissa näytteissä kuten virtsassa tai syljessä voidaan osoittaa virusta. 

Miten verenvuotokuumetta hoidetaan?

Virusten aiheuttamiin verenvuotokuumeisiin ei ole lääkehoitoa. Hoito on oireenmukaista ja vaikeat tapaukset vaativat tehohoitoa.

Miten paljon verenvuotokuumetta esiintyy ja miten sitä seurataan?

Suomessa ei ole todettu yhtään viruksen aiheuttamaa vakavaa verenvuotokuumetapausta, lukuun ottamatta matkailijoiden dengueinfektioita. 

Lassakuumetta on todettu muun muassa Nigeriassa, Guineassa, Sierra Leonessa ja Liberiassa. 

Ebolaa on esiintynyt rajoitettuina epidemioina Keski- ja Itä-Afrikassa 1995–2012. Länsi-Afrikan Guineassa puhkesi maaliskuussa 2014 ebolaepidemia ja sen jälkeen myös Liberiassa ja Sierra Leonessa todettiin tuhansia ebolakuumetapauksia. 

Vuonna 1967 25 eurooppalaista laboratoriotyöntekijää sai Marburg-virustartunnan Ugandasta tuoduista apinoista. Sittemmin Marburgin tautia on todettu ainakin Ugandassa, Zimbabwessa ja Keniassa. 

Krimin-Kongon verenvuotokuumetta esiintyy Itä-Euroopassa, Etelä-Euroopassa, Keski- ja Länsi-Aasiassa sekä Afrikassa. 

Denguekuumetta esiintyy laajasti maailmalla (ks. taulukko) ja keltakuumetta etenkin Afrikassa. 

THL seuraa kansainvälistä tartuntatautien tilannekuvaa ja saa säännöllisesti tietoa merkittävien verenvuotokuumeiden esiintymisestä ECDC:n ja WHO:n kautta.